

Suomalainen lihantuotanto kestää kansainvälistä vertailua, se tuli taas Agri Benchmark Global Forumissa todistettua.
Kansainvälisen tason tutkijat, liha-alan edustajat ja alan globaalit toimijat kasaan koonnut tapahtuma loi varsin kattavan kuvan kansainvälisiltä areenoilta.
Tulevaisuudessa lihan kulutuksen ennustetaan kasvavan, mutta kasvussa on myös kuluttajien kiinnostus alkuperää ja kestävää tuotantotapaa kohtaan.
Useissa seminaaripäivän puheenvuoroissa toistuneet jäljitettävyys, eläinten hyvinvointi ja kestävyys ovat olleet suomalaisen kotieläintuotannon peruspilareita jo pitkään.
Tilaisuudessa oli läsnä myös monia paikallisia maataloustuottajia, jotka totesivat seminaaripäivän jälkeen asiantuntijoiden esille nostamien seikkojen olevan heidän tuotannossaan jo nyt itsestäänselvyys.

”Jokohan nyt Suomessa alettaisiin uskoa omaan tekemiseen, kun ulkomailla aletaan pyrkimään samaan”, kuului erään tuottajan kommentti.
Vaikka kotimainen tuotanto on maailman mittapuulla erittäin vastuullista ja edistyksellistä, työtä paremman huomisen eteen riittää varmasti.
Edistyksellisestä suomalaisesta elintarviketurvallisuudesta hypättiin seminaarissa myös toiseen tärkeään asiaan eli tuottajan asemaan.
Pienen maistiaisen suomalaisen tuottajan kokemasta epäreiluudesta ulkomaalaisille vieraille tarjoili sianlihantuottaja Timo Heikkilän kommentti SOK:n Sampo Päällysaholle.
”Miksi kauppojenne hyllyillä myydään (liha)tuotteita, joita Suomessa on laitonta tuottaa”, Heikkilä ihmetteli.
Suomessa arkipäiväiset ruokaturvaan liittyvät asiat ovat maailmalla kaukainen haave, sen seminaarin anti osoitti. Viimeistään nyt on aika olla ylpeä omasta tuotannosta ja keksiä keinot kertoa maailmalle, miten korkealaatuisia elintarvikkeita meillä on tarjolla.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.