

”Kokeilimme erilaisia kuivikeratkaisuja yhteensä 20 eri lypsykarjatilalla. Viidellä tilalla käytettiin turvetta, kymmenellä separoitua kuivajaetta ja viidellä hiekkaa”, kertoo Reetta Palva työtehoseurasta.
Kokeilu on osa Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut -hanketta, jossa on tutkittu erilaisten kuivikemateriaalien toimivuutta käytännön olosuhteissa, sillä kuiviketurpeen saatavuus ja laatu saattavat jatkossa heikentyä.
”Kyllä niin separoitu kuivajae kuin hiekkakin osoittautuivat toimiviksi. Kaikkien ratkaisujen kanssa on kuitenkin oltava valmis tekemään työtä toimivuuden eteen. Se mikä sopii toiselle tilalle, ei välttämättä sovi toiselle”, Palva toteaa.
Kaikille sopivaa korvaajaa kuivikseen ei turpeelle toistaiseksi ole näköpiirissä. Potentiaalisia materiaaleja kuitenkin etsitään ja tutkitaan edelleen.

Separoidun kuivajakeen käyttö kuivikkeena vaatii huolellisuutta ja hyviä rutiineja, jotta siitä ei muodostu utareterveysriski.
”Kuivajae kuitenkin osoittautui kaikkein edullisimmaksi, sillä kuivike valmistetaan oman tilan lannasta ja kierrätetään omalle pellolle.”
Työterveyslaitos tutki navetassa työskentelevien altistumista kuivitustyössä mikrobiologisille ja hiukkasmaisille epäpuhtauksille. Tuuletus ja suojainten käyttö kuivituksen aikana vähentävät terveysriskejä.
”Paksuna kerroksena hiekka oli lehmille miellyttävä makuualusta.”
Pitkään esimerkiksi Amerikassa ja Tanskassa kuivikemateriaalina käytetty hiekka on sen sijaan varsin hygieeninen kuivike.
Hiekan suurimmat haasteet liittyivät sen poistamiseen ja lannan käsittelyyn.
”Hiekkaisen lannan käsittelyyn tarvitaan erilaiset järjestelmät, ja se teettää enemmän työtä. Hiekka olikin kustannuksiltaan turvetta ja kuivajaetta kalliimpi. Sen sijaan paksuna kerroksena hiekka oli lehmille miellyttävä makuualusta.”
Yhdellä tiloista oli oma hiekkakuoppa, muut ostivat kuivikkeena käytetyn hiekan. Hiekkaa kuluu kuivikkeena varsin paljon.
”Hiekan voisi periaatteessa puhdistaa uudelleenkäytettäväksi, mutta nyt se vain kierrätettiin suoraan pellolle lannan kanssa. Kierrätyslaitteistot ovat erittäin hintavia.”