• Nyt etsitään Suomen parasta kouluruokaa

    Yhteiskunnan säästöpaineista huolimatta koululaisille on saatava murua rinnan alle.
    Ravitsevan ja maistuvan kouluruuan mestaruudesta kisataan taas keväällä. Ilmoittautuminen karsintoihin on käynnissä. Vuonna 2012 kouluruokakilpailun voitti Korpilahden koulun joukkue: Pirjo Strang (vas), Marja-Leena Tuomi ja Tanja Varsell.
    Ravitsevan ja maistuvan kouluruuan mestaruudesta kisataan taas keväällä. Ilmoittautuminen karsintoihin on käynnissä. Vuonna 2012 kouluruokakilpailun voitti Korpilahden koulun joukkue: Pirjo Strang (vas), Marja-Leena Tuomi ja Tanja Varsell. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    4.9.201516:02
    MT toimitus

    Valtakunnallinen kouluruokakilpailu etsii koulukeittiöiden taitajia, jotka tekevät halvalla hyvää. Hyväntuulisella kilpailulla halutaan kasvattaa kouluruoan ja sen tekijöiden kunnioitusta sekä tuottaa uusia suosikkireseptejä koulukeittiöille.

    Valtakunnallinen kouluruokakilpailu 2016 järjestetään kolmatta kertaa.

    "Nykyisten yhteiskunnallisten säästöpaineiden keskellä on tärkeää nostaa kouluruoan merkitys esiin. Pienillä määrärahoilla koulukeittiön ammattilaiset loihtivat koululaisille ravitsevan ja maittavan lounaan joka arkipäivä", luonnehtii kilpailun yhteyshenkilö, Isomitan tuotepäällikkö Mia Kettunen.

    Suomessa tarjotaan päivittäin koululounas 900 000 lapselle ja nuorelle.

    Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kolmihenkiset koulukeittiötiimit suunnittelevat reseptit kolmelle ateriakokonaisuudelle.

    Reseptiikka ja valmistusmenetelmät suunnitellaan keitolle, liha- tai kalaruualle sekä kasvisruualle.

    Kunkin ateriakokonaisuuden raaka-aineet saavat maksaa yhden euron.

    Lisäksi 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi ideoidaan jälkiruoka.

    Annoksista arvioidaan maku, ulkonäkö ja soveltuvuus kouluruokailuun.

    Kilpailuun voi ilmoittautua 15.11. asti. Lapsista koostuva esiraati valitsee viisi finalistijoukkuetta, jotka julkistetaan tammikuun 7:ntenä.

    Loppukilpailu käydään maaliskuun puolivälissä Gastro-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

    Kilpailun verkkosivut

    Artikkelin aiheet
    kouluruokakilpailu
    kouluruoka
    resepti
    Gastro-messut
    Mia Kettunen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle