• NHK-keskus lopettaa konekaupan ja luopuu muun muassa Casen, Pöttingerin ja JCB:n edustuksista

    NHK-keskus luopuu tunnetuista konemerkkien edustuksista, kuten Casesta, Pöttingeristä ja JCB:stä.
    Toimitusjohtaja Oskari Korhonen kuvattuna Helsingissä viime vuonna.
    Toimitusjohtaja Oskari Korhonen kuvattuna Helsingissä viime vuonna. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouskoneet
    30.10.202514:45
    Piia Lehojärvi & Anniina Jokinen

    NHK-keskus on tehnyt strategisen päätöksen keskittää toimintansa maatalousautomaatioon, niiden jälkimarkkinointiin sekä pihattorakentamiseen.

    Osana muutosta NHK lopettaa Koneet-liiketoimintansa, johon kuuluu muun muassa Casen, JCB:n, Strautmannin, Sulkyn ja Pöttingerin edustukset.

    ”Neuvottelemme päämiesten kanssa edustusten hallitusta siirtämisestä uusille toimijoille”, kommentoi yrityksen toimitusjohtaja Oskari Korhonen MT:lle.

    Yhtiössä on meneillään muutosneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä.

    ”Pyrimme varmistamaan, että henkilöstöä siirtyy edustusten siirtojen mukana tai vaihtoehtoisesti löytävät meiltä uuden työtehtävän”, Korhonen sanoo.

    NHK Group kertoo verkkosivuillaan työllistävänsä yli 200 henkeä. Yrityksellä on 12 toimipaikkaa ympäri Suomen, ja sen pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnassa. Toimipisteet jatkavat Korhosen mukaan normaalisti.

    Korhonen korostaa, että edustukset ovat hyvät, ja on luottavainen, että ne löytävät uudet kodit.

    ”Olemme sitoutuneet varmistamaan, että siirtymäaikana asiakkaille ei tule häiriötä.”

    Yhtiö näkee suuremman kasvumahdollisuuden automaatioliiketoiminnassa ja rakentamisessa.

    ”Se on ollut pitkään kasvava liiketoiminta”, Korhonen sanoo.

    ”Selkeämmällä keskittymisellä pystymme parantamaan asiakaspalvelua ja kasvamaan tulevaisuudessa kannattavasti.”

    Maatalouskonealan yritys Agritek luopui Casen traktoreiden myynnistä kolme vuotta sitten. Yrityksen toimitusjohtaja Mikko Marttila ei toistaiseksi kommentoi sitä, onko yritys kiinnostunut ottamaan Casen jälleen valikoimiinsa.

    Juttua päivitetty 30.10.2025 kello 16.33. Lisätty Mikko Marttilan kommentit.

    Artikkelin aiheet
    NHK-keskus
    maatalousautomaatio
    konekauppa
    edustukset
    pihattorakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta