Viestinnän professori Osmo A. Wiio kirjoitti aikoinaan viestinnän lait. Wiion ensimmäinen laki inhimillisestä viestinnästä kuului, että viestintä epäonnistuu aina – paitsi sattumalta.
Entisenä viestintäasiantuntijana tiedän, että monessa kohtaa viestintää on aina mahdollisuus epäonnistua. Vaikka kuinka viestisi mielestään hyvin, asia ei välttämättä avaudu suurelle yleisölle.
Toisaalta Wiio oli ehkä liiankin pessimistinen, sillä viestintä kyllä onnistuu, mutta se vaatii paljon suunnittelua, varautumista ja panostusta. Kriisitilanteessa pitää muistaa viestiä silloinkin kun tilanne ei ole vielä selvä tai mitään uutta viestittävää ei ole.
Nyt kun Ruokavirastossa on käsillä melkoinen, koko Suomea potentiaalisesti koskettava kriisi, pitäisi viestinnän olla selkeää ja nopeaa. Hyvän alun jälkeen viestintä on ollut kuitenkin tahmeaa ja monimutkaista. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin.
Kollega valittaa, että Ruokaviraston sivuilla ei julkaista päivittäistiedotetta, vaan tietoa heruu vasta, kun soittaa virastoon. Toinen yrittää etsiä päivitetyn sivun seasta tietoa siitä, mitä sivulla on muutettu ja miksi.
Lukijalta tulee palautetta siitä, että miksi Ruokavirasto ei omaehtoisesti tiedota raatojen etsinnän organisoinnista, millaisia löytöjä on tehty tai sparraamisesta muiden maiden viranomaisten kanssa tai asiantuntijoiden kanssa. Samaa viestiä on tuonut esiin ainakin MTK.
Mitään tietoa Ruokaviraston jatkosuunnitelmista, jos niitä yleensä on, ei kerrota, kommentoi puolestaan tartunta-alueella asuva metsästäjä.
Tietysti kommentit ovat yksittäisiä heikkoja signaaleja mutta huolestuttavia sellaisia.
Afrikkalaisen sikaruton tuloa Suomeen ehdittiin pelätä jo kymmenkunta vuotta. Tuudittauduttiinko Ruokavirastossa siihen, että tauti saadaan pidettyä rajojen ulkopuolella eikä leviämistä pohdittu alkua pidemmälle.
Ensimmäisinä päivinä viestintä nimittäin oli tehokasta; saatiin selkeät ohjeet, kartat ja toimintamallit. Sen jälkeen homma lässähti. Kuoreen vetäytymisen sijasta tulisi miettiä, miten onnistutaan viestimään eri kohderyhmille avoimesti, tasapuolisesti ja tehokkaasti. Virolahtelaisten asukkaiden pariin Ruokavirasto jalkautui vasta tällä viikolla.
Kuvaavaa oli, että vasta kolmannen viikon lopussa Virolahden taudintorjuntakeskuksessa pohdittiin lisäväen rekrytointia. Töitä siellä oli tehty lähes vuorokauden ympäri kolmatta viikkoa kolmen eläinlääkärin voimin. Väen väsymyksen kuuli äänestä.
Viestintäihmistä torjuntakeskuksessa ei ollut lainkaan. Kriisitilanteessa johdon tärkeimpiä tehtäviä on miettiä ennakkoon henkilöstön riittävyys ja jaksaminen. Muuten mistään ei tule mitään.
Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.