• Video: Säilörehun korjuu aloitettiin Ilmajoella – ”Rehusadon korjuussa painotetaan laatutekijöitä”

    Keräset panostavat rehunkorjuussa oikea-aikaisuuteen ja rehun laatuun, mikä tukee tilan strategiaa alentaa ostorehukustannuksia.
    Tilaajalle
    Traktoriurakointi Peura vastaa korjuuketjun niittotyöstä. Traktorin kuljettajana aloituspäivänä toimi Aatu Peura.
    Traktoriurakointi Peura vastaa korjuuketjun niittotyöstä. Traktorin kuljettajana aloituspäivänä toimi Aatu Peura. Kuva: Juho Hannuksela
    Maatalous|Viljelijän arki
    4.6.202404:00
    Juho Hannuksela

    Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella Marianna ja Janne Keräsen lypsykarjatilalla aloitettiin ensimmäisen säilörehusadon korjuu hyvissä olosuhteissa maanantaina 3.6.

    ”Viime viikon ennakkonäytteiden perusteella rehunkorjuun olisi voinut tehdä muutamaa päivää aikaisemminkin”, Janne kertoo.

    Kuiva toukokuu verotti nurmen satotasoa, joka tulee jäämään normaalista. Tilallisten mukaan satotaso on kuitenkin kevään olosuhteisiin nähden hyvä.

    Maidontuotanto Kerästen tilalla alkoi vuonna 2021, jolloin valmistui yhden robotin navetta.

    Tilan strategia säilörehunkorjuuseen on laatu edellä meneminen, jolloin ensimmäinen sato korjataan usein melko nuorena.

    ”Energiaan ja valkuaiseen panostamalla ollaan saatu ostorehukustannusta alemmaksi, kun esimerkiksi rypsirouhetta tarvitaan vähemmän”, Janne perustelee.

    Laatutekijöiden lisäksi aikaisen ensimmäisen nurmisadon korjuun taustalla on myös tavoite tasalaatuisista rehuista.Nykyisellä toimintatavalla myös kolmannen sadon määrä sekä laatu ovat Jannen mukaan hyviä

    Nurmisadon säilönnässä käytetään apuna AIV-happoa, joka ei ole riippuvainen raaka-aineen laadusta, kuiva-aineesta tai sokeripitoisuudesta.

    Kuluvan kesän nurmiala tilalla on noin 44 hehtaaria, joka on hieman normaalia enemmän.

    ”Jätettiin pieni ala huonosti talvehtineita nurmia uudistamatta keväällä, koska koko nurmialalla oli haasteellisen syksyn ja talven jäljeltä havaittavissa talvituhoja”, Janne kertoo.

    Keräset ovat ulkoistaneet säilörehunkorjuun urakoitsijalle, jonka ajosilppuriketjulla rehu korjataan yhden vuorokauden aikana pelloilta asfalttikentälle aumaan.

    Nopeaa toimintaa ja tasalaatuista silppurirehua pidetään tilalla tärkeänä, koska laadukas nurmirehu on ruokinnan kivijalka.

    ”Meidän tilan kokoluokassa ei ole järkevää hankkia muutaman päivän rehunteon takia omia koneita. Lisäksi työvoimatilanne ja sopivan urakoitsijan löytyminen kannustavat nykyiseen korjuumuotoon”, Janne sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Tänä kesänä hoitoniitto on tehty edellisvuosia aiemmin, Jan-Peter Brunell toteaa kasvustoa mitatessaan. Ensimmäisen nurmisadon korjuuseen päästään noin 21 päivän kuluttua hoitoniitosta.

      Viljelijän arki | Kruunupyyssä puhdistusniitolla haetaan puhdasta kasvustoa ja viikon lisäaikaa rehunteon aloitukseen

      Tilaajalle
    • Jan-Peter Brunellin tilalla on kaksi laakasiiloa. Viime vuoden sadosta on 50 tonnia myymättä. Biologisesti säilötyssä rehussa on sekaisin hernettä ja apilaa. Salamavalo saa rehun näyttämään todellisuutta vaaleammalta.

      Kasvintuotanto | Laadukas säilörehu vaatii tekijältään intohimoa – biologinen säilöntäaine takaa luomukäytön

    • Juha Liukkosen 220 peltohehtaarilla kasvaa viljan ja rehunurmen lisäksi muun muassa hernettä.

      Maatalous | Lentävä lähtö kasvukauteen Kangasniemellä – ”Alku on ollut hyvä, mutta kuivuus ei saisi pitkittyä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    säilörehun korjuu
    maidontuotanto
    karjatila
    Ilmajoki
    laaturehu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle