• Lentävä lähtö kasvukauteen Kangasniemellä – ”Alku on ollut hyvä, mutta kuivuus ei saisi pitkittyä”

    Maatalousyrittäjä Juha Liukkosen tilan viljelykiertoon on viime vuosina otettu aiempaa enemmän varhaisia lajikkeita.
    Tilaajalle
    Juha Liukkosen 220 peltohehtaarilla kasvaa viljan ja rehunurmen lisäksi muun muassa hernettä.
    Juha Liukkosen 220 peltohehtaarilla kasvaa viljan ja rehunurmen lisäksi muun muassa hernettä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalous
    31.5.202404:00
    Jukka Koivula
    Kangasniemi

    Kangasniemen Kutemajärvellä kylvötyöt saatiin viime viikolla maaliin maatalousyrittäjä Juha Liukkosen pelloilla.

    ”Kylvöt päästiin aloittamaan vähän tavanomaista myöhemmin, mutta ne saatiin valmiiksi keskimääräisessä ajassa. Syynä oli lämmin ja hyvin kuiva toukokuu”, Liukkonen sanoo.

    ”Missään kohtaa pelloilla ei ollut märkyyttä. Joka paikassa oli tasaisen kuivaa.”

    Viime viikon perjantaina vettä viimein tuli, mutta vain viisi millimetriä.

    ”Vähän satoi perjantaina, mutta enimmäkseen on ollut hyvin kuivaa. Kasvukauden alku on ollut kyllä oikein hyvä, mutta kuivuus ei saisi pitkittyä”, Liukkonen toteaa.

    ”Jos kuivuus jatkuu viikosta toiseen, siitä tulee ongelma. Vaarana on, että pellot kuivuvat liikaa. Silloin alkaa viljan kasvukin tyrehtymään.”

    ”Vaarana on, että pellot kuivuvat liikaa. Silloin alkaa viljan kasvukin tyrehtymään.” Juha Liukkonen

    Juha Liukkonen pyörittää yhdessä poikansa Nikon ja vaimonsa Paulan kanssa lypsy- ja lihakarjatilaa Kangasniemen Kutemajärven kylässä, joka sijaitsee Hankasalmen ja Pieksämäen kuntarajojen välittömässä läheisyydessä.

    ”Meillähän on peltoja kolmen kunnan alueella. Ja Etelä-Savon lisäksi myös Keski-Suomen puolella, kun Hankasalmelle mentäessä vaihtuu maakunta”, Liukkonen kertoo.

    Kylvötyöt saatiin tehtyä Juha Liukkosen tilalla Kangasniemen Kutemajärvellä nopeassa tahdissa. Maa on kuitenkin hyvin kuivaa, ja mahdollinen kuivuuden pitkittyminen huolestuttaa viljelijää.
    Kylvötyöt saatiin tehtyä Juha Liukkosen tilalla Kangasniemen Kutemajärvellä nopeassa tahdissa. Maa on kuitenkin hyvin kuivaa, ja mahdollinen kuivuuden pitkittyminen huolestuttaa viljelijää. Kuva: Petteri Kivimäki

    Peltoa tilalla on yhteensä noin 220 hehtaaria.

    ”Puitavaa siitä on 130 hehtaarilla. Enimmäkseen pelloilla kasvaa kauraa ja ohraa, mutta myös hieman vehnää”, Juha Liukkonen esittelee.

    Viljelyssä on myös puolitoista hehtaaria silpoydinhernettä ja puoli hehtaaria perunaa.

    Luonnonhoitopeltoja on kymmenisen hehtaaria, laidunta eläimille 15 hehtaaria ja reilut 60 peltohehtaaria ovat rehunurmella.

    Kesän ensimmäistä rehusatoa aletaan Liukkosen mukaan tehdä todennäköisesti ensi viikolla kesäkuun alussa.

    ”Koneita nyt huolletaan ja rehuntekoon valmistaudutaan.”

    Nurmisato menee kokonaisuudessaan omille eläimille. Viljaa tilalta myydään seudun muille lypsykarjatiloille.

    ”Koneita nyt huolletaan ja rehuntekoon valmistaudutaan.” Juha Liukkonen

    Liukkonen kertoo, että viljelykiertoon on viime vuosina otettu aiempaa enemmän varhaisia lajikkeita.

    ”Varhaiset lajikkeet tarkoittavat aikaista puintia. Olen kokenut sen vahvuudeksi, että puinnit päästään aloittamaan varhain”, viljelijä sanoo.

    Ohrassa ja kaurassa käytössä ovat kuluvalla kasvukaudella niin varhaiset kuin myöhäisemmätkin lajikkeet.

    ”Aikaiset lajikkeet ovat kaurassa Luukas ja ohrassa Huima. Myöhäisemmät lajikkeet ovat kaurassa Penny ja ohrassa Onerva. Vehnässä kokeillaan aikaista Helmi-lajiketta.”

    Lisää aiheesta
    • Ensimmäisen nurmisadon sato-odotukset ovat kuivuudesta johtuen välttävästä tyydyttävään.

      Kasvintuotanto | Ensimmäisen nurmisadon korjuu lähestyy etelässä – sato uhkaa jäädä laihaksi kuivan kevään vuoksi

    • Ensimmäisen nurmisadon sato-odotukset ovat kuivuudesta johtuen välttävästä tyydyttävään.

      Kasvintuotanto | Ensimmäisen nurmisadon korjuu lähestyy etelässä – sato uhkaa jäädä laihaksi kuivan kevään vuoksi

    • Vesi on noussut Jalkasten pellolle tilakeskuksen lähettyvillä. Juhana Jalkanen arvioi, että vedenpinnat jatkavat nousuaan Jyvässeudulla pitkälle kesäkuuhun. Pohjoisessa Keski-Suomessa vedenpinnat ovat jo kääntyneet laskuun.

      Maatalous | Jyvässeudulla vedet nousevat pelloille toukotöiden alkaessa – ”Päijänteen pinta on 70 senttiä tavanomaista korkeammalla”

    • Pääasiassa yksin kylvöt suorittava Kari Hemminki on tyytyväinen alkaneen kasvukauden sääolosuhteisiin.

      Viljelijän arki | Vähässäkyrössä kevät etenee normaalisti – ”Eihän tämän parempia kylvökelejä voisi olla”

      Tilaajalle
    • Rapsi kukki Unkarissa 16. huhtikuuta.

      Maatalous | Rapsi kukki ja ohra oli tähkällä jo huhtikuussa Unkarissa, mutta ilmastonmuutos supistaa tuotantoa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    viljely
    kuivuus
    Kangasniemi
    kasvukausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen