• Rapsi kukki ja ohra oli tähkällä jo huhtikuussa Unkarissa, mutta ilmastonmuutos supistaa tuotantoa

    EU-komissio ennustaa Euroopan rapsisadon pienenevän parilla prosentilla viime vuodesta.
    Tilaajalle
    Rapsi kukki Unkarissa 16. huhtikuuta.
    Rapsi kukki Unkarissa 16. huhtikuuta. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Maatalous|Maatalous
    23.5.202416:00
    Eija Mansikkamäki

    Suomi on pitkä maa ja Eurooppa laaja manner.

    Kun meillä hytistiin takatalvessa ja Etelä-Suomessakin lapioitiin lunta huhtikuun puolivälissä, Unkarin pustalla rapsipellot kukkivat keltaisina ja muun muassa ohrassa oli tähkät. Kasvit on kylvetty syys–lokakuussa, ja korjuu alkaa kesäkuussa.

    Kasvukausi on ollut lämpimän kevään ansiosta jopa kolme viikkoa etuajassa, mutta syysviljojen itäminen ei ole sujunut odotetusti.

    EU-komissio ennustaa Euroopan rapsisadon pienenevän muutamalla prosentilla viime vuodesta. Suurimmat tuottajamaat ovat Saksa ja Ranska.

    Unkarissa rapsiala on pienentynyt vuosi vuodelta ja pienenee edelleen ilmastonmuutoksen eli kuivuuden ja kuumuuden vuoksi. Kannattava tuotanto edellyttäisi 3–4 tonnin hehtaarisatoa, eikä siihen ole päästy.

    Maan hallituksella on viisikohtainen ohjelma maanviljelijöiden elinkeinon turvaamiseksi: kaikkien Ukrainasta tuotavien maataloustuotteiden tuonnista pitää tehdä etukäteen ilmoitus niiden alkuperästä riippumatta, viime vuoden hehtaari- ja eläintuet maksetaan kesäkuuhun mennessä, hehtaarikohtaista dieselveron palautusta korotetaan, vuoteen 2026 mennessä alkaa lainaohjelma viiden prosentin korolla ja elintarviketeollisuudelle tarjotaan miljardi euroa EU:n kehitysrahaa.

    Lisää aiheesta
    • Marko Onnelan kevätkylvöt ovat orastuneet tasaisesti.

      Sää | Loimaalla vettä kaipaavat syysviljat, kevätkylvöillä kosteutta riittää

      Tilaajalle
    • Kylvötyöt ovat edenneet vauhdikkaasti. Nyt kaivattaisiin sadetta.

      Kasvintuotanto | Varsinais-Suomessa iso huoli syysviljoista, kun kuivuus näyttää jatkuvan

    Artikkelin aiheet
    rapsisato
    ilmastonmuutos
    Unkari
    EU-komissio
    maatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen