Aurinkoenergia kiinnostaa ja puhuttaa kovasti myös Suomessa. Suuria satojen hehtaarien hankkeita on vireillä eri puolilla maata. Niistä luvatut taloudelliset tuotot ovat moninkertaisia pellon tavanomaiseen tuottoon verrattuna. Ei siis ihme, että energian tuottaminen kiinnostaa alan yritysten lisäksi myös viljelijöitä.
Suomessa ollaan kuitenkin esimerkiksi Saksaa jäljessä investointivauhdissa. Suurista hankkeista vasta harva on varmasti toteutumassa. Lisäksi aurinkoenergiaan liittyy meillä vielä paljon kysymyksiä esimerkiksi maankäytön, ympäristönäkökulmien ja huoltovarmuudenkin suhteen.
Viljelykäytössä olevan peltomaan siirtyminen aurinkoenergian tuotantoalueeksi herättää huolta. Samoin se, onko kerran energiantuotantoon valjastettu pelto enää palautettavissa viljelykäyttöön. Tutkittua kotimaista tietoa ei ole.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Jyrki Niemi totesi runsas kuukausi sitten (MT 14.4.), että aiheen tutkiminen on vireillä. Energiahankkeiden määrää ja muiden maiden tilannetta seuratessa tulee väkisinkin mieleen, että tutkimisella alkaa olla kiire.
Vuosikymmenien päähän ulottuvien ratkaisujen tukena olisi tärkeää olla luotettavaa tietoa esimerkiksi siitä, onko maa vielä joskus palautettavissa viljelykäyttöön, ja kuinka suuren työn se vaatii.
Suurimmaksi osaksi aurinkopaneelit on tähän mennessä sijoitettu joko rakennusten katoille tai seiniin. Moni maatila ja muu yritys on viime vuosina hankkinut aurinkopaneeleita tuottaakseen osan käyttämästään energiasta itse.
Maakohteista suosituimpia ovat Maanomistajien arviointikeskuksen mukaan tilakeskuksesta kaukana olevat peltoalueet sekä perikuntien ja viljelystä luopuvien tilojen pellot. Aktiivisesti viljeltyä peltomaata paneelin alle on toistaiseksi jäänyt vähän.
Yleistä on myös, että tuulivoima-alueille halutaan nyt aurinkovoimaa mukaan hybridihankkeisiin.
Aurinkopaneelien nykyiset sijoituspaikat vastaavat pitkälti ympäristöministeriön kuvailemaa ideaalitilannetta. Erikoisasiantuntija Paula Mäenpää Kuntaliitosta toteaa, että järkevintä olisi ottaa käyttöön muuhun soveltumatonta maata, joka on riittävän lähellä sähköverkkoa ja muuta infraa.
”On selvitettävä, soveltuisiko esimerkiksi sähkölinjojen alusta tähän”, Mäenpää totesi MT:lle keväällä.
Luken Niemi ei näe Suomessa aihetta huoleen peltojen liiasta siirtymisestä energian tuotantoon. Hänen mukaansa peltoa on yli tarpeen ja osa siitä voidaan ottaa energintuotantoon.
”En näe, että parhaat pellot kovin nopeasti poistuisivat ruuantuotannosta”, Niemi totesi alkuvuodesta MT:lle.
Viljelijän ratkaisun kannalta olennaista on muistaa, että pelto jolle pystytetään aurinkopaneeleita, poistuu maatalouskäytöstä, eikä siitä voi enää saada maataloustukia.
Maanomistajien arviointikeskuksen Vesa Hakola arvioi, että maan palauttaminen aurinkokentästä viljelykäyttöön on hankalaa. Syiksi hän toteaa muun muassa sen, että paneeleja joudutaan ankkuroimaan peltoon kovinkin keinoin.
Peltojen menetystä voitaisiin välttää yhdistämällä viljely ja energiantuotanto, kuten joissakin maissa pyritään tekemään. Se vaatii, että paneeleille rakennetaan riittävän korkeat telineet, joiden alla viljelytoimet onnistuvat. Paneelien alla viihtyvät esimerkiksi yrtit ja perunat.
Huoltovarmuuskeskuksen alkutuotantopoolin puheenjohtaja Markus Eerola kaipaa tällaisia ratkaisuja myös Suomeen. Hän ehdottaa, että paneelien alla voisi myös laiduntaa eläimiä.
Toistaiseksi Suomessa ei tiettävästi ole viljelysten yläpuolelle sijoitettuja aurinkopaneeleita, eikä myöskään suuria suunnitelmia niiden suhteen. Yksi syy lienevät sääolot, toinen ehkä harva asutus. Ehkä tutkimuksen puutteellakin on osansa.