• Puinnit pysähdyksissä toista viikkoa – kasvukausi silti keskimääräistä parempi, arvioi Pro Agria

    Satomäärät ovat useimmilla kasveilla hyviä. Katse alkaa kääntyä ensi kesän viljelysuunnitelmiin.
    Kevätviljoista kaura ja vehnä onnistuivat parhaiten. Ohra kärsi paikoin kesäkuun sateista, kertoo Pro Agria. Kuvassa Eemil Uusitalo puimassa elokuun lopussa.
    Kevätviljoista kaura ja vehnä onnistuivat parhaiten. Ohra kärsi paikoin kesäkuun sateista, kertoo Pro Agria. Kuvassa Eemil Uusitalo puimassa elokuun lopussa. Kuva: Juha Sinisalo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    25.9.202508:53
    Tuure Kiviranta

    Syyskuun puolivälissä alkaneet runsaat sateet ovat haitanneet viimeisiä sadonkorjuutöitä.

    Puinnit ovat olleet keskeytyneinä noin puolitoista viikkoa, kertoo Pro Agria torstaina julkaisemassaan kasvutilannekatsauksessa.

    Eniten on puimatta kevätrapsia ja -rypsiä sekä jonkin verran härkäpapua ja kevätvehnää.

    Sade on haitannut myös perunan korjuuta ja viivästyttänyt sokerijuurikkaan noston aloittamista.

    Lisäksi syyskasvien kylvöjä ei ole voitu tehdä suunnitelluissa määrin.

    Kevätviljoista ohran ja kauran puinnit ovat pisimmällä, ja alasta on puituna 90–95 prosenttia.

    Kevätvehnäalasta 85 prosenttia on saatu korjattua.

    Eniten puinnit ovat kesken Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa. Syysvehnän ja -rukiin puinnit valmistuivat jo elokuun lopulla.

    Myös herneen puinnit ovat valmistuneet, mutta härkäpapua on vielä korjaamatta noin 15 prosenttia.

    Kevätöljykasvien korjuun etenemisessä on suuria vaihteluita, paikoin korjuussa ollaan vasta alussa.

    Keskimäärin kevätrapsista on korjattu vajaa puolet ja kevätrypsistä vähän yli 60 prosenttia alasta, Pro Agria arvioi.

    Kuluva kasvukausi arvioidaan kokonaisuudessaan jonkin verran keskimääräistä paremmaksi.

    Syysviljojen ja syysöljykasvien sadot onnistuivat tänä vuonna huomattavasti viime vuosia paremmin.

    Kevätviljoista kauran ja vehnän sadot ovat keskimääräisiä tai keskimääräistä parempia.

    Ohra kärsi paikoin kesäkuun sateissa, minkä takia sen sadot vaihtelevat välttävästä tyydyttävään, ja osa kasvustoista tuhoutui kokonaan.

    Herneen sato jää viime vuosia heikommaksi, mutta härkäpavun sadot ovat taas edellisvuosia selvästi paremmat.

    Kevätöljykasvien satoa verottavat todennäköisesti heinäkuun helteiden aiheuttamat kukinnan lyhyys ja pölyttäjien vähäinen aktiivisuus.

    Pro Agria arvioi kuluvan kasvukauden kokonaisuudessaan jonkin verran keskimääräistä paremmaksi.

    Siihen vaikuttivat erityisesti alkukasvukauden riittävä kosteus ja viileys, jotka turvasivat viljelykasvien alkukehityksen.

    Sateiden jatkuminen runsaana kesä–heinäkuun vaihteessa ja heinäkuun pitkäkestoinen helle verottivat kuitenkin satoa.

    Kylvöajankohta ja peltolohkojen kunto vaikuttavat paljon sadon onnistumiseen.

    Säilörehunurmet kasvoivat hyvin kesän olosuhteissa. Rehunurmista on korjattu kolmas sato noin puolelta alasta.

    Näyttää siltä, että joillakin tiloilla päästään korjaamaan vielä Suomen olosuhteissa harvinainen neljäs sato, Pro Agriasta kerrotaan.

    Kokonaissadon määrä on ollut keskimääräinen tai hyvä. Osassa maata jopa erinomainen. Nurmisadon laatu on ollut keskimääräinen tai hyvä.

    Sokerijuurikkaan suuri viljelypinta-ala ja hyvät satonäkymät ennakoivat pitkää käyntikautta sokeritehtaalla.

    Perunan nostot ovat pääosin alkaneet syyskuun alussa ja nostot ovat vielä meneillään.

    Viime viikkojen runsaat sateet uhkaavat heikentää peltojen kantavuutta. Sadosta ennakoidaan keskimääräistä.

    Sokerijuurikkaan nostoja ollaan aloittelemassa, kun sateisiin saadaan taukoa.

    Sokerijuurikas on kasvanut hyvin, mutta viime vuoden huippusadoista tullaan todennäköisesti jäämään.

    Juurikkaan suuri viljelypinta-ala ja hyvät satonäkymät ennakoivat pitkää käyntikautta sokeritehtaalla.

    Vilja-ala tulee pienenemään ja nurmivaltaisuuden ennakoidaan lisääntyvän.

    Sadonkorjuun viivästyminen ja sateet vaikuttivat paljon syyskylvöjen toteutumiseen.

    Haasteellisen korjuukauden takia monet viljelijät keskittyivät sadonkorjuuseen eivätkä ehtineet syyskylvöihin.

    Etenkin syysvehnän kylvöalat jäivät suunniteltua pienemmiksi.

    Syysrukiin ja syysvehnän kylvöalat pienenevät noin 20 prosenttia viime kauteen verrattuna. Syysöljykasveja saatiin kylvöön lähes suunnitellusti.

    Ensi vuoden viljelykasveja mietitään tarkkaan tulevan talven ja kevään aikana, Pro Agriasta kerrotaan.

    Vilja-ala tulee pienenemään ja nurmivaltaisuuden ennakoidaan lisääntyvän viljojen alenevan hintakehityksen takia.

    Taloudellinen tilanne on haastava, koska viljelyn tuotot eivät riitä kattamaan kohonneita kustannuksia.

    Ahvenanmaalla on tulossa hyvä omenasato.

    Varastovihanneksia ei ole voitu korjata ennen kuin ilmat viilenivät tällä viikolla, sillä varastoitavien vihannesten, kuten porkkanan, sipulin ja keräkaalin, tulee jäähtyä pellolla ennen kylmävarastointia.

    Myös punajuurta ja purjoa nostetaan nyt pelloilta. Kurpitsasesonki on alkanut.

    Sateet ovat paikallisesti haitanneet vihannesten korjuuta ja nostoa.

    Ahvenanmaalla on tulossa hyvä omenasato, joka on lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Myös Manner-Suomen omenatarhoilta saadaan suhteellisen hyvin satoa

    Puutarhamarjoja on edelleen saatavilla tunnelituotannosta, tärkeimpinä mansikka ja vadelma.

    Lisää aiheesta
    • Etelä-Pohjanmaalla viljoja on monin paikoin pystyssä ja laatu tulee heikkenemään tästä eteenpäin, arvioi VYR.

      Kasvintuotanto | VYR: Sateet keskeyttäneet peltotyöt eri puolilla maata – loput puinnit ja syyskylvöt uhattuina

      Tilaajalle
    • Arkistokuva viljalaivan lastauksesta.

      Kasvintuotanto | Viljan viejillä vaikeuksia Euroopassa – raskaat taseet näkyvät hinnoissa

      Tilaajalle
    • Arkistokuvassa suorakylvöä syksyllä.

      Kasvintuotanto | Vyr: Nykyiset viljan hinnat lisäävät kiinnostusta nurmiin ja vähentävät jo syyskylvöjä

    • Puinti käynnissä. Kuvituskuva.

      Talous | Ensi vuonna hömppäheinä on erinomainen vaihtoehto

    • Raskain tase Vyrin ennusteessa on vehnällä ja kauralla. Arkistokuva.

      Maatalous | Ennusteet povaavat viljanviljelijöille kriisiä

      Tilaajalle
    • Paikoin lakopaikat ovat alkaneet itää.

      Kasvintuotanto | Sateet hidastaneet puinteja – hintojen lasku vähentänyt syyskylvöjä

    • Paikoin viljat ovat lakoontuneet pahasti. Kalle Vuori pui ruista viime viikolla Kärkölässä. Pro Agria arvioi kolmanneksen ruisalasta olevan lakoontunut.

      Kasvintuotanto | Pro Agria: Satovaihtelu on nyt suurta – ohra kärsinyt, syysviljoille ennustetaan huippusatoja

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle