

Perholaisella Ahon lypsykarjatilalla tuotetaan maitoa noin 70 lehmän voimin. Tilan pihatto on rakennettu vuonna 2001 ja lypsyasema vaihtui robottiin vuonna 2017.
Toimintaa pyöritetään maatalousyhtymänä. Vuonna 2005 vetovastuu siirtyi veljeksille, Marko ja Petri Aholle. Tilaa on kehitetty tasaisesti.
”Peltoalaa on laajennettu ja myös navettaa päivitetty, sillä verhot tulevaisuuteen täytyy pitää sopivasti auki”, Marko Aho määrittelee.
Kustannustehokkuus on tienviitoittajista tärkeimpiä.
”Tila pyritään pitämään niin toimintakuntoisena kuin toimintakykyisenäkin”, Aho pohjustaa.

Hankkeista tärkeimpiin hän nostaa tuotantotiloihin suunnatun energiaremontin.
”Käytännössä energiaa säästäviä toimenpiteitä on tehty pitkällä aikavälillä. Kuitenkin lypsyjärjestelmän muutos antoi vauhtia myös niille. Samalla kun asema vaihtui robottiin, navettaan hankittiin myös maalämpöpumppu. Navetta syö paljon energiaa, joten muutama vuosi sitten vaihdettiin myös valaistus loisteputkista ledeihin.”
Lisäksi ilmanvaihto on laitettu uusiksi. Imurit vaihtuivat luonnolliseen ilmanvaihtoon, jota täydennetään kesäaikaan myös viilennyspuhaltimilla.
”Yksittäisinä investoineina jokainen puoltaa paikkaansa, mutta erityisesti ledistys oli kaikilta osin onnistunut hankinta”, Marko Aho selvittää.
Energiaremontin tuorein vaihe ajoittuu vuoteen 2023, jolloin tilalle hankittiin aurinkopaneelit.
Kokonaistuotoltaan 37 kWp suuruinen järjestelmä jaettiin tilalla kahteen osaan ja käytännössä kahteen eri ilmansuuntaan.
”Puolet paneeleista asennettiin navetan katolle ja toinen puoli rehuhallin katolle. Näin saamme pitkäkestoisen ja samalla myös mahdollisemman tasaisen tuoton. Parhaat päivätuotot ovat lähemmäs 250 kWh ja vuosituotto noin 30 000 kilowatin luokkaa”, Aho sanoo.
Kahden vuoden aikana aurinkopaneeleista saatu hyöty on ollut kohtalaisen hyvä.
”Karkeasti arvioituna järjestelmä kattaa noin kolmasosan maatilan sekä yhden asuinrakennuksen sähkönkulutuksesta. Viidessä vuodessa investointi on maksanut itsensä, joten sen jälkeen hyöty on luonnollisesti suurempi.”
Ahon tila sai 30 000 euron hankkeeseen 40 prosentin investointituen, joten maksettavaa jäin rapiat 17 000 euroa.
”Sähkö mitä tuotetaan, pitää saada kulumaan omalla tilalla.”
Aurinkopaneeleiden tuottama sähkö menee lähes kokonaisuudessaan tilan käyttöön.
”Investointia ei kannata tehdä myyntisähkön varaan, sillä takaisin tulevat eurot ovat loppujen lopuksi hyvin vähäisiä. Sähkö mitä tuotetaan, pitää saada kulumaan omalla tilalla. Tämä oli lähtökohtana jo energiasuunnitelmaa tehdessä.”
Tulevaisuutta ajatellen Marko Aho ei pois sulje myöskään lisäpaneelien hankintaa.
”Kaikki riippuu tulevista jatkajista, mutta henkilökohtaisesti suosittelisin asennuskohteeksi kuitenkin maatelinettä. Tällöin kulma saataisiin jyrkemmäksi ja talviaikaan myös paremmin puhdistettavaksi. Kattoasennuksen lieveilmiöihin lukeutuu paneelin päälle kertyvä lumikuorma, joka saattaa pahimmillaan aiheuttaa jopa rikkoontumisia”, Aho tietää.
”Kattoasennuksen lieveilmiöihin lukeutuu paneelin päälle kertyvä lumikuorma, joka saattaa pahimmillaan aiheuttaa jopa rikkoontumisia.”
Aurinkopaneelien omistajien on mahdollisuus investoida rinnalle myös erillinen akusto, jonne aurinkosähköjärjestelmän tuottama ylimääräinen sähkö voidaan varastoida.
”Idea on hyvä. Akusto on investointina kuitenkin iso, joten tämän tilan kautta peilattuna en koe, että saisimme siitä tarvittavaa hyötyä.”
Paneelien asennukseen Marko Aho toivoo lisää tarkkuutta.
”Maailma tämänkään ympärillä ei ole vielä valmis, joten varmasti myös asennustöissä on vielä kehitettävää ja parannettavaa.”