• Venäjä aikoo omavaraiseksi siemenperunoissa - haluaa lopettaa ostot EU:sta

    Maatalousministeriö asetti tavoitteeksi siemenperunan tuonnin lopettamisen Venäjälle 5–7 vuodessa, mikä olisi toteutuessaan tukalaa Suomen siemenperunaketjulle.
    Venäjä haluaa tehostaa perunan tuotantoaan moderneilla jalostusmenetelmillä.
    Venäjä haluaa tehostaa perunan tuotantoaan moderneilla jalostusmenetelmillä. Kuva: Säde Aarlahti
    Maatalous
    23.1.201717:49
    Veikko Niittymaa

    Venäjä pyrkii pääsemään omavaraiseksi siemenperunan tuotannossa ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä, linjasi maatalousministeri Alexander Tkachev siemenenperunaviljelijöiden tilaisuudessa viime viikolla.

    Viesti oli suunnattu oman maan siemenperunatuottajien lisäksi EU:lle, jonka siemenperunavienti Venäjälle loppuisi kokonaan, Tkachev sanoi.

    Venäjän perunantuotanto on täysin riippuvaista siemenperunan tuonnista. Viime vuonna maa toi 18 miljoonaa kiloa siemenperunaa, mistä 60 prosenttia tuli EU:sta, etenkin Hollannista, Saksasta ja Suomesta. Loppu 40 prosenttia tuodaan Valko-Venäjältä.

    Siemenperunan tuonti supistui puoleen viime vuonna ja EU-tuonti väheni vielä enemmän, vaikka siemenperunasta edelleen 80 prosenttia oli tuontitavaraa.

    Itäviennin loppuminen olisi haitallista Suomen ja etenkin Pohjois-Pohjanmaan siemenperunatuotannolle.

    Siemenperunat eivät kuulu Venäjän vastapakotelistalle, joka on käytössä kolmatta vuotta.

    Varamaatalousministeri Dzhambulat Khatuovin mukaan Venäjän perunantutkimuslaitokset ja alueviranomaiset valjastetaan siemenperunatuotannon kehittämiseen ja kasvattamiseen.

    Vuoteen 2026 mennessä luodaan laaja ohjelma, joka tähtää omavaraiseen siemenperunan tuotantoon. Apuna käytetään moderneja jalostusmenetelmiä, Khatuov mainitsi.

    Venäjän perunasato jäi viime syksynä poikkeuksellisen heikoksi, kymmenesosan pienemmäksi kuin yleensä. Lisäksi laatutappiot olivat isoja.

    Edellisvuoden huippusadon takia hinta romahti ja suuritilat ja pientuottajat vähensivät istutuksia viitisen prosenttia viime keväänä.

    Sateisen elokuun takia osa perunasadosta tuhoutui. Paikoin nostoja jouduttiin tekemään märissä oloissa.

    Vetinen peruna ei kestää pitkää varastointia ja talvella varastotappioiden pelätään nousevan suuriksi, Agroinfo-verkkosivusto uutisoi tammikuun puolivälissä.

    Artikkelin aiheet
    Venäjä
    maatalous
    siemenperuna
    Euroopan unioni
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle