• Biokaasulaitoksen sivuvirroista saatavat kierrätyslannoitteet menevät kuin kuumille kiville – kauppoja sovitaan nyt ensi syksylle

    Gasumin Lohjan biokaasulaitos tuottaa luomuviljelyynkin sopivia kierrätyslannoitteita. Lannoitteista suurin osa menee kuitenkin tavanomaiseen viljelyyn.
    Tilaajalle
    Mädätysjäännös on mahdollista levittää tavallisella lietelannanlevityskalustolla.
    Mädätysjäännös on mahdollista levittää tavallisella lietelannanlevityskalustolla.  Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    16.5.202304:00
    Fanny Niittymaa

    Biokaasulaitokset tuottavat kaasua ja biokaasua, minkä lisäksi niiden sivuvirroista saadaan niin kutsuttua mädätysjäännöstä tai mädätettä. Mädätettä on mahdollista käyttää peltolannoitteena, koska se sisältää typpeä, fosforia ja kaliumia.

    Lisää aiheesta
    • Max Schulman (vas.) ja Toni Silén pohtivat maanantaina, oliko keli liian märkä levitykselle.

      Mädätysjäännös kuulostaa pahalta, mutta tekee hyvää pellolle

    Gasumin kierrätysravinneasiantuntija Juhani Viljakainen Lohjan biokaasulaitokselta kertoo, että Venäjän hyökkäyssota on ehdottomasti lisännyt kiinnostusta kierrätyslannoitteita kohtaan.

    ”Kemiallisten lannoitteiden hintojen hurja nousu on lisännyt kyselyitä ja kysyntää huomattavasti”, hän toteaa.

    Tällä hetkellä toimituksia sovitaan ensi syksylle.

    Markkinointia ei ole juuri tarvinnut tehdä, vaan tieto on kulkeutunut kylästä toiseen lähinnä kuulopuheilla.

    Uusia asiakkaita on löytynyt erityisesti tiloista, jotka ovat lopettaneet sikalan pidon, osa jo vuosia sitten. Heille toimitetaan nestemäistä mädätettä suoraan omiin lietesäiliöihin.

    Kyselyitä on tullut sekä luomuviljelijöiltä että tavanomaisessa tuotannossa olevilta tiloilta.

    ”Uskaltaisin sanoa, että noin 70 prosenttia Lohjan laitoksen mädätteestä menee tavanomaisessa tuotannossa oleville tiloille ja loput luomutiloille.”

    Mädätteen hinta on typpikilokohtainen, ja se myydään tällä hetkellä noin 50 sentin typpikilohintaan.

    Vaikka mädäte itsessään maksaa tällä hetkellä noin kolmanneksen kemiallisesta lannoitteesta, päälle tulevat rahti- ja levityskustannukset.

    Levityskustannukset voivat kasvaa suuriksi, mikäli tilalla ei ole omaa lietelannanlevityskalustoa ja levitykseen käytetään urakoitsijaa. Levityskustannus on usein huomattavasti suurempi kuin kylvön yhteydessä levitettävällä kemiallisella lannoitteella.

    ”Toimitus on rahtivapaata 50 kilometriin asti laitokselta. Sen jälkeen rahdista veloitetaan euro per 10 kilometriä per tonni. Yleensä noin 80 kilometrin päähän laitoksesta vielä kannattaa kuljettaa”, Viljakainen laskee.

    Uusilla asiakkailla kustannuksia voi tulla myös esimerkiksi lietesäiliön ja ympäristön kunnostustöistä, mikäli säiliö on ollut pitkään käyttämättä.

    Uusien asiakkaiden säiliöt käydään tarkistamassa ennen ensimmäistä toimitusta ympäristövahinkoriskin minimoimiseksi.

    Tilalla on oltava varasto, johon liete voidaan levitystä varten toimittaa.
    Tilalla on oltava varasto, johon liete voidaan levitystä varten toimittaa. Kuva: Sari Gustafsson

    Gasum ulkoisti osittain sekä Suomessa että Ruotsissa kierrätyslannoitteiden välittämisen vuoden 2022 elokuun alusta. Suomessa tuotteet myy Kiertoravinne Oy, jonka omistavat Biolan, Gasum ja Pöytyän Maanparannus Oy.

    Gasum Perus -nestelannoitteen lisäksi Lohjan laitokselta tulee myös Gasum Humus -kuivajaetta, jonka levitykseen sopii tavanomainen kuivalannan levitykseen käytettävä kalusto.

    Suomen lannoitevalmistelaki ei virallisesti sulje pois yhdyskuntajätevesistä tehtyjen lannoitteiden käyttöä elintarviketuotannossa muuten kuin suoraan syötävien tuotteiden osalta, joiden viljelyssä on varoaika.

    Lohjan laitos on ainoa Gasumin Suomen tehtaista, jossa ei käytetä ollenkaan yhdyskuntajätevettä, minkä vuoksi mädäte soveltuu luomuviljelyyn. Yhdyskuntajätevettä käsittelevät laitokset ovat kaikki sekapuhdistamolaitoksia, joihin tulee yhdyskuntajäteveden lisäksi myös biojätettä, jäteliemiä ja kaupan jätettä.

    Muilla Gasumin laitoksilla käsitellään myös yhdyskuntajätevettä, ja niistä saatua mädätettä käytetään lähinnä rehuviljaan tai nurmen perustamiseen.

    ”Osa ostajista on kuitenkin tehnyt viljelysopimuksiin lausunnon, että yhdyskuntapuhdistamolietteestä valmistettuja lannoitteita ei saa käyttää. Tämä perustuu lähinnä imagoarvoon. Luonnonvarakeskus Luke ja Suomen ympäristökeskus Syke ovat tutkineet, että jyvään asti ei kulkeutunut juuri mitään jäämiä yhdyskuntajätevesistä”, Viljakainen toteaa.

    Markkinoilla on kuitenkin toimijoita, jotka toimittavat mallasta ja muita tuotteita ulkomaille, joissa kansallinen lainsäädäntö kieltää puhdistamolietteen käytön elintarvikkeissa.

    Lisää aiheesta
    • Urakoitsija Antti Malmi levitti 10.6. kierrätyslannoitetta Lohjalla Max Schulmanin pellolle.

      Maatalouden ympäristötoimet | Kierrätyslannoite on mineraalilannoitetta edullisempaa ‒ orgaanisten lannoitteiden käyttöä tulisi tehostaa

    • Kasa mädätteen kuivajaetta odotti syyskuussa Kalle Vainion pellon reunalla levitystä syysviljapeltoon.

      Biokaasulaitoksen mädäte leikkaa lannoitekuluja ja parantaa maata

    • Kasvintuotanto | Opinnäytetyö: Viljelijät halukkaita käyttämään biokaasulaitosten mädätteitä lannoitteina – lisää tietoa kaivataan kierrätyslannoitteiden turvallisuudesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    biokaasulaitos
    kierrätyslannoite
    Gasum
    maatalous
    Luomuviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle