• Kissa ja ihminen yhdessä jo 11 000 vuotta

    Kissat ja ihmiset ovat pitäneet yhtä jo maanviljelyn alkuajoista saakka Kyproksen saarella. Jo silloin kissa kunnostautui hiirien metsästäjänä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    8.5.201216:02
    MT toimitus
    Kuva: Markku Vuorikari
    Kuva: Markku Vuorikari
    Kuva: Markku Vuorikari

    Kissan ja ihmisen myrskyinen suhde on kestänyt jo 11 000 vuotta, kertoo ruotsalainen maatalouslehti ATL.

    Vanhojen maatalousyhteisöjen kaivauksilla Kyprokselle tehdyt löydöt osoittavat, että kissa eli ihmisen kanssa jo luultua aiemmin. Ennen kissan luultiin kesyyntyneen noin 9 000 vuotta sitten.

    Kissat elivät syömällä viljelyksen houkuttamia pikkujyrsijöitä. Ihmiselle jyrsijöiden metsästys oli mieleen, joten kissoista pidettiin huolta.

    Saarelle maata viljelemään muuttaneet ihmiset toivat kissat mukanaan. Mukana kulki myös pieniä koiria.

    Kaivauksissa selvisi, että viljelijät metsästivät villisikoja ja olivat erinomaisia merenkulkijoita. Kyproksen viljelijät muuttivat saarelle pian sen jälkeen, kun maanviljely oli alkanut mantereella.

    Maanviljelystä Kyproksella tutki Proceedings of the National Academy of Science.

    Artikkelin aiheet
    kissa
    ihminen
    Kypros
    maanviljely
    arkeologiset löydöt
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle