• Sianlihan hinnannousu Euroopassa tasoittunut — Suomessa hinta ei hevillä lähde mukaan Keski-Euroopan nousuihin

    Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Kiina on tuonut sianlihaa 26 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
    Suomessa sianlihan tuottajahinta on nyt noin viisi prosenttia viime kesää korkeampi.
    Suomessa sianlihan tuottajahinta on nyt noin viisi prosenttia viime kesää korkeampi. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous
    30.7.201907:00
    Tuure Kiviranta

    Kiina lisäsi kesäkuussa sianlihan tuontiaan yli 62 prosenttia verrattuna viime vuoden kesäkuuhun.

    Kesäkuussa maahan vietiin yli 160 000 tonnia sianlihaa. Toukokuussa määrä oli tätäkin suurempi 187 000 tonnia.

    Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana tuonti on lisääntynyt 26 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

    Kaikki johtuu maassa hallitsemattomasti leviävästä afrikkalaisesta sikarutosta.

    Sianlihan hinnat ovat Kiinassa nousseet maaliskuusta alkaen vauhdilla. Kesäkuussa hinnat olivat Kiinassa 36 prosenttia vuoden takaista korkeammat.

    Kiinan oma sianlihantuotanto ei ole tuoreimpien tietojen mukaan laskenut alkuvuodesta niin paljoa kuin aiemmin on ennustettu.

    EU-maiden sianlihan keskihinta on ollut laskussa.

    Se tavoitti tämän hetkisen huippunsa heinäkuun alussa, jolloin EU-maiden painotettu keskihinta e-luokan lihalle oli 1,78 euroa kilolta.

    EU:n virallinen tilasto yltää nyt heinäkuun 15. päivään, jolloin keskihinta oli 1,74 euroa kilolta.

    Saksassa hinta on laskenut kesäkuun 1,88 eurosta heinäkuun puolivälin 1,80 euroon.

    Suomessa hinta on sitkeästi pysynyt 1,64 eurossa kilolta eikä hevillä lähde mukaan Keski-Euroopan nousuihin eikä laskuihin.

    Suomessa tuottajahinta on nyt noin viisi prosenttia viime kesää korkeampi.

    EU-maissa hinta on keskimäärin noussut 21 prosenttia vuodessa.

    Artikkelin aiheet
    sianliha
    hinnannousu
    Eurooppa
    Kiina
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle