Maidon ja naudanlihan tuotannon päästöissä valtavat erot ‒ Suomi pärjää vertailussa hyvin

Luonnonvarakeskus poimi yhteensä 30 maata ympäri maailman ja vertaili niiden maidon- ja naudanlihantuotannon kasvihuonekaasupäästöjä. Suomi sijoittui parhaaseen päähän.

Vertailu on osa Luken tuoretta synteesiraporttia, jossa käydään läpi Suomen nautakarjatalouden osa-alueita ruokinnasta jalostukseen ja eläinten hyvinvointiin sekä talouteen. Johtopäätös on, että nautakarjatalous on meillä säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen.

Luke valitsi vertailuun tuotantomuodoiltaan Suomen kaltaisia maita, kuten Ruotsi, Tanska ja Hollanti, sekä maita, joissa tuotanto eroaa huomattavasti Suomesta. Jälkimmäisestä esimerkkinä ovat Uuden-Seelannin ja Irlannin vahvasti ympärivuotiseen laidunnukseen perustuvat tuotantotavat.

Maita poimittiin mukaan eri mantereilta. Länsimaisesta tehokkaasta tuotantomallista ääriesimerkkinä on Yhdysvallat. Toisessa ääripäässä on kehittyvien maiden usein hyvin tehoton tuotanto.

Vertailu osoittaa selvästi, että eri maiden välillä on valtavat erot.

Luke vertaili ensin maiden nautasektorin kokonaispäästöjä. Tässä vertailussa Suomi on naudanlihan osalta neljänneksi paras ja maidontuotannossa kuudenneksi paras.

Ero vaikkapa Yhdysvaltoihin tai Intiaan ja Brasiliaan on valtava. Euroopan maista esimerkiksi Hollanti, Tanska ja Ruotsi sijoittuvat Suomen taakse.

Tässä vertailussa Suomen asemaa parantaa alhainen kotieläintiheys. Vuonna 2020 se oli 0,42 eläinyksikköä hehtaaria kohti, kun esimerkiksi Hollannissa vastaava luku oli 3,45 ja Tanskassa 1,58.

Oheisissa grafiikoissa päästöt on laskettu tuotettua liha- ja maitokiloa kohti.

Kehittyvät maat, kuten Namibia, Etiopia, Intia ja Indonesia, pistävät silmään.

”Länsimaissa sama määrä maitoa ja lihaa saadaan tuotettua huomattavasti pienemmällä eläinmäärällä kuin kehitysmaissa”, raportin päätoimittajana toiminut Luken erikoistutkija Maria Leino sanoo. ”Tämä johtuu siitä, että sekä eläinten perinnöllinen taso että ruokinta ja hoito ovat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin kehitysmaissa.”

Suomi on tässä vertailussa maidontuotannon osalta viidenneksi paras ja naudanlihantuotannon osalta yhdeksänneksi paras.

Leinon mielestä on mielenkiintoista, että Suomi ei jää naudanlihan tuotannon päästöissä kauas edes Yhdysvalloista, vaikka siellä tuotanto perustuu voimakkaaseen väkirehuruokintaan ja siten nopeaan teuraskasvatukseen. Suomalainen ruokinta on karkearehuvaltaisempaa ja kasvatusajat pidempiä.

Raportissa listataan suuri määrä suomalaisen nautakarjatalouden vahvuuksia.

Koska eläintiheys on alhainen, tuotannon suorat ilmasto- ja vesistövaikutukset ovat meillä maltillisia.

Valtaosa naudanlihasta saadaan lypsykarjasektorilta. Tuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat matalammat kuin tuotantotavassa, jossa naudanliha tulisi pääasiassa erikoistuneelta lihakarjasektorilta.

Lypsykarja on perinnöllisesti korkeatasoista. Jalostusohjelma perustuu kokonaisvaltaiseen tuotoksen, terveyden, hedelmällisyyden, kestävyyden ja muiden niin sanottujen käyttöominaisuuksien jalostamiseen.

Suomalaiset naudat eivät syö soijaa. Karkearehut, erityisesti nurmirehut, ovat nautojen ruokinnan perusta.

Monivuotinen nurmi parantaa maan rakennetta sekä ylläpitää ja parhaimmillaan myös lisää maan hiilivarastoja. Nurmet sitovat tehokkaasti ravinteita, vähentävät vesistövaikutuksia ja ylläpitävät biodiversiteettiä monin tavoin.

Myös viljan rehukäytölle on perusteita, kuten elintarvikkeeksi kelpaamattoman viljan hyödyntäminen.

Tuotannon hygieniataso on hyvä ja lääkkeiden käyttö vähäistä.

Parannettavaa löytyy eläinten hyvinvoinnissa, tuotannon taloudellisessa kestävyydessä ja kiertotalouden tehostamisessa.

Hyvinvointiasioista nostetaan esille muun muassa lihanautakasvattamojen tilanahtaus sekä kovat ja liukkaat lattiapinnat. Lypsykarjan laidunnusta tulisi lisätä ja lypsylehmien tuotosrasitukseen ja lypsyrotuisten vasikoiden liian varhaiseen vieroitukseen kiinnittää huomiota.

Myös sukupolvenvaihdosten edistäminen ja yrittäjien jaksaminen ovat raportin mukaan taloudellisen kestävyyden perusedellytyksiä.