• Kiinalainen kaupunki myy sianlihaa asukkailleen alennuksella

    Nanning myy asukkailleen kilon sianlihaa päivässä alehintaan, kun sikarutto ja sitä seurannut lihapula on nostanut kuluttajahinnat kaupunkilaiset ulottumattomiin.
    Kiinassa muun muassa siansorkat ovat suosittu ruoka-aine.
    Kiinassa muun muassa siansorkat ovat suosittu ruoka-aine. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Maatalous
    4.9.201910:03
    Veikko Niittymaa

    Eteläkiinalainen miljoonakaupunki myy rajallisen määrän sianlihaan alennettuun hintaan samalla, kun maailman suurin sianlihaa syövä maa painii sikarutosta johtuvan lihapulan kanssa.

    Guangxin alueen pääkaupungin Nanningin johto päätyi epätavalliseen ratkaisuun viime viikolla. Sen asukkaat voivat osaa kilon sianlihaa päivässä alennuksella, joka alittaa vähintään 10 prosenttia edellisten kymmenen päivän keskihinnan, valtionjohtoinen Nanningin Iltalehti kertoi sunnuntaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

    Sianlihan hinta harppasi Nanningissa 40 yuaniin, yli viiteen euroon kilolta viime viikolla.

    Virallisten tietojen mukaan Kiina on joutunut teurastamaan kolmanneksen sioistaan vuosi sitten puhjenneen ASF-epidemian takia. Teurastamolähteiden mukaan määrä on huomattavasti suurempi kuin virallisesti kerrotaan.

    Sianlihan kuluttajahinnat alkoivat nousta kesäkuussa, kun lihasta alkoi olla pulaa ja aikaisemmat ennätykset rikottiin elokuun alussa. Eikä hintojen nousu loppunut siihen. Maatalousministeriön mukaan sianlihan keskihinta oli 35,12 yuania kilolta 21. elokuuta. Vuodessa hinta on noussut 57 prosenttia.

    Nanningin seudulla Lounais-Kiinassa kulutetaan eniten sianlihaa koko maassa siitäkin huolimatta, että Guangxi on yksi Kiinan köyhimmistä alueislta.

    Lihan alekampanjasta kertoneen lehden mukaan sianlihan tuotantoketju on melko pitkä ja tuotannon palautuminen kestää pitkään. Siksi tarvitaan lyhytaikaisia markkinatoimia.

    Lihan alemyynti alkoi juuri ennen ensi viikolla pidettäviä elonkorjuujuhlia ja viikon mittaista kansallispäivän lomaa lokakuun alussa.

    Lue alkuperäinen uutinen: Chinese city sells discounted pork as meat prices soar: media

    Artikkelin aiheet
    sianliha
    Nanning
    sikarutto
    Kiina
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle