• Charolais-rodun sonneilla paksuimmat selkälihakset

    HK Scanin sonnihuutokaupassa myytävien siitossonnien selkälihakset oli ensimmäistä kertaa mitattu ultraäänellä.
    Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous
    26.4.201513:57
    MT toimitus

    HK Scanin Sonnihuutokauppa järjestettiin lauantaina 25.4. Tammelassa. Tänä keväänä myynnissä olleet eläimet oli ensimmäistä kertaa arvioitu myös lihan laadun osalta ultraäänimittauksella ja mittauksen parhaiden sonnien kasvattajat palkittiin, kerrotaan HK Scanin tiedotteessa. Mittauksen perusteella määritettiin siitossonnien selkälihaksen pinta-ala, lihaksen sisäisen rasvan osuus sekä pintarasvan paksuus.

    Ultraäänimittauksen perusteella charolais-rodun sonneilla oli paksuimmat selkälihakset. Suurin selkälihaksen poikkileikkaus pinta-ala oli Mty Tavastin kasvattamalla Ch Tavastin James -sonnilla. Hereford-rodun paksuimmasta selkälihaksesta palkittiin Olli-Pekka Hämäläisen HF Pirttimäen Liidokki.  Aberdeen Angus -rodun suurimmat selkälihaksen poikkileikkauspinta-alat mitattiin Leo Juntusen sonneilla Kestin Laballa ja Li Syrjämäen Jemilialla.

    "Suomessa vastaavaa tekniikkaa ei ole vielä hyödynnetty laajemmin, mutta näemme, että uuden tekniikan hyödyntäminen rotukarjaketjussa tukee erittäin hyvin tavoitteitamme", kertoo HK Scanin hankintajohtaja Sami-Jussi Talpila.

    Varsinaisessa huutokaupassa tiukin huutotaisto käytiin heti tapahtuman ensi metreillä aberdeen angus -sonnista. Makumäen Larryn hinta nousi aina 5 700 euroon. Ennätyssonnin uusi työpaikka on Inkereen Kartanon karjassa Salossa. Huutokauppapäivänä kaupaksi meni yhteensä 40 sonnia ja keskihinnaksi muodostui 3 800 euroa.

    Artikkelin aiheet
    Charolais-rotu
    sonnihuutokauppa
    HK Scan
    lihamittaus
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle