• Syyskasvien kylväjä: Huomioi tämä tuholaisriski

    Säiden salliessa syyskylvöisen kasvien viljelyssä avautuu otollinen aika, mutta kosteuden ja kasvitähteiden mukanaan tuoma etanariski voi muodostua merkittäväksi ongelmaksi.
    Etanat muodostavat merkittävän tuholaisriskin syyskylvöisille kasveille.
    Etanat muodostavat merkittävän tuholaisriskin syyskylvöisille kasveille. Kuva: Viestimedian arkisto
    Maatalous|Kasvintuotanto
    20.8.202416:34
    Juho Hannuksela

    Elokuun alkupuolella alkaneen viljojen sadonkorjuukauden johdosta syyskylvöisten kasvien viljelylle avautuu oiva mahdollisuus.

    Kohonnut etanariski kannattaa kuitenkin huomioida etenkin uusilla syysöljykasvilohkoilla.

    Myös tulevilla syysviljalohkoilla on syytä tuholaisten tarkkailuun etenkin niillä alueilla, joilla kesän sademäärät ovat olleet suuria ja etanaongelmia on aiemminkin esiintynyt, Luonnonvarakeskuksen (Luke) KasKas-palvelussa kerrotaan.

    Kosteus säilyy kasvustoissa pidempään syksyn lähestyessä ja öiden pidentyessä, mikä lisää riskiä poutajaksoista huolimatta. Riskiä lisäävät myös olki ja kasvijätteet, joiden suojassa etanat viihtyvät, tiedotteessa tarkennetaan.

    Etanatarkkailua voi tehdä omatekoisilla etana-ansoilla eli levittämällä kasvustoon märän säkin tai laudan alle lesettä ja tarkastamalla ansa aamuisin.

    Mikäli lohkolla on todettavissa runsaasti etanoita, on kyntö tehokas torjuntakeino. Etanoiden kemiallinen torjunta on mahdollista rautafosfaatti-valmisteilla, joita voi levittää pellolle esimerkiksi keskipakolevittimellä.

    Uusilla syysöljykasvien lohkoilla on syytä tarkkailla myös kirppojen, kaalikoin ja rapsipistiäistoukkien esiintymistä taimissa, tiedotteessa muistutetaan.

    Lisää aiheesta
    • Reisjärvellä tilakokeessa on verrattu ohran ja vehnän puhdaskasvustoa näiden seoskasvustoon. Seoksista on saatu hyviä tuloksia rehuviljojen tuotannossa.

      Kasvintuotanto | Syysviljan kevätlannoitus kylvökoneella ja äestys korvaamaan kasvinsuojeluruiskua – uusia menetelmiä kokeillaan turvaamaan viljelyvarmuutta

      Tilaajalle
    • Talven säät ratkaisevat, miten iso osa syksyllä kylvetystä alasta selviää kesään.

      Kasvintuotanto | Sateinen syksy kutisti syyskylvöjen alaa, vaikka syyskasvit kiinnostavat

    • Kuivuuden vaikutusta viljakasvustoihin voi torjua peltojen kastelujärjestelmillä, kuvassa Center pivot -kastelujärjestelmä siementila Salon pellolla Loimaalla.

      Kasvintuotanto | Kevätviljojen orastuminen epätasaista kuivuuden takia – jopa rikkakasvit odottavat sadetta

    Artikkelin aiheet
    syyskylvöt
    etanat
    syysöljykasvit
    tuholaistorjunta
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle