
Rehuntuotantoyhtiö Golden Fields Factory Oy (GFF) on haettu konkurssiin.
Yhtiön tavoitteena oli tuottaa Suomessa kuivaheinää ja heinäpellettiä vietäväksi kanttipaaleissa Lähi-itään, pääasiassa Arabiemiraatteihin.
Maassa makean veden käyttöä on rajoitettu, mutta nautojen lukumäärän odotetaan nousevan 1,3 miljoonaan vuoteen 2026 mennessä.
Alueella vedestä on pulaa ja rehua tuotetaan sikäläiselle karjalle myös muun muassa Virossa.
Kiinnostuneita viljelijöitä haettiin viime vuonna maakuntakierroksella. Jalostamojen oli määrä nousta Kanta-Hämeeseen Humppilaan sekä Pohjois-Pohjanmaalle Rantsilaan.
Syksyyn mennessä alkoivat kantautua ensimmäiset merkit vaikeuksista.
Viime vuoden syyskuussa selvisi, ettei Humppilaan kaavailtu jalostamo etene suunnitellusti.
Yhtiöstä kerrottiin, etteivät sopimuksien määrä, peltohehtaarit ja rehutonnit ole olleet riittäviä täysmittaisen tehdasinvestoinnin tekemiseksi.
Lokakuussa ilmoitettiin, ettei tuolloinen toimitusjohtaja Risto Uusitalo ole enää yhtiön palveluksessa.
Tämän vuoden elokuussa tuli ilmi Rantsilan heinänjalostustehtaan toiminnan loppuminen.
GFF:n tavoitteena oli tuottaa Rantsilan tehtaalla heinäpellettiä ja kuivaheinää vientiin. Sopimusviljelyyn tavoiteltiin parin ensimmäisen vuoden aikana 5 000 hehtaarin nurmialaa ja lopulta noin 10 000 hehtaaria.
Sekä sopimuksia tehneet viljelijät että Siikalatvan kunta odottivat jalostamolta paljon, kunnanjohtaja Pekka Iivari totesi tuolloin Siikajokilaakso-lehdelle.
Suomalaisen Golden Fields Factory Oy (GFF):n emoyhtiö on Tallinnassa sijaitseva Golden Fields OU.
Virolaisen emoyhtiön merkittävin kumppani on taas Arabiemiraateissa toimiva Al Dahra Group. Al Dahra Group on rehu- ja elintarvikealan jättiläinen kolmen miljardin liikevaihdollaan.