• Kreikan parlamentti vastaanottanut ehdotuksen lainaohjelmasta

    Kreikan hallituslähteiden mukaan kolmivuotisen lainaohjelman suuruus olisi noin 85 miljardia euroa
    Maatalous
    12.8.201510:05
    STT

    Kreikan parlamentti kertoo verkkosivullaan vastaanottaneensa eilen illalla Kreikan ja sen lainoittajien ehdotuksen lainaohjelmasta maan kolmatta tukipakettia varten. Alustava sopu asiassa saatiin aikaiseksi eilen, mutta sovun yksityiskohtia oli vielä alkuillasta auki.

    Kreikan parlamentin on määrä äänestää lainaohjelmasta torstaina. Euromaiden valtiovarainministerien eli euroryhmän pitäisi käsitellä tukiohjelmaa vuorostaan perjantaina.

    Kreikan hallituslähteiden mukaan kolmivuotisen lainaohjelman suuruus olisi noin 85 miljardia euroa. Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU-lähde puolestaan arvioi suuruudeksi 82–86 miljardia euroa.

    Artikkelin aiheet
    kreikka
    lainaohjelma
    tukipaketti
    euroryhmä
    talouskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle