• Entä jos yhtiöittäisin?

    Suomessa on tällä hetkellä noin 752 osakeyhtiöitettyä maatilaa. Määrä nousee vuodessa 30–50 kappaleella.
    Yhtiöittäminen kiinnostaa. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunrta vieraili viime lokakuussa Finnmilk Oy:n navetassa Seinäjoella. Kansanedustaja Mats Nylund tallensi tunnelmia.
    Yhtiöittäminen kiinnostaa. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunrta vieraili viime lokakuussa Finnmilk Oy:n navetassa Seinäjoella. Kansanedustaja Mats Nylund tallensi tunnelmia. Kuva: Jyrki Johannes Tervo
    Maatalous
    24.2.201616:12
    Satu Lehtonen

    Tietoa maatilan yhtiöittämisestä ja yhtiönä toimimisesta on olemassa, mutta tieto on hajallaan.

    "Tähän tarpeeseen teimme Yhtiöwikin. Siihen olemme koonneet tällä hetkellä olemassa olevan tiedon yhdeksi kokonaisuudeksi. Tietoja päivitetään tarpeen mukaan", sanoo wikin muodostamisesta vastannut yritysasiantuntija Juhani Paavilainen Pro Agria Pohjois-Savosta.

    Sivusto avattiin tammikuussa.

    Yhtiöwikin aiheina ovat muun muassa yhtiömuodot, yhtiöittämisen perusteet, maatilan muuttaminen osakeyhtiömuotoon, yhteisyritysten perustaminen, yrittäjien eläketurva, osakeyhtiöiden hallinto, yhtiön kirjanpito, tilinpäätös ja osakeyhtiön ja osakkaan verotus.

    Lisäksi Yhtiöwikissä on tietoa maataloutta harjoittavien yhtiöiden määristä sekä aiheeseen liittyviä videoita ja lehtiartikkeleita.

    Wikissä voi tutustua myös Ajankohtaisen kakkosen videoreportaaseihin, joissa seurataan Reisjärven Maitolaituri Oy:n askelia kohti kolmen maitoyrittäjän yhteisnavettaa.

    Linkki yhtiöwikiin

    Artikkelin aiheet
    maatalousyrittäjyys
    yhtiöittäminen
    osakeyhtiö
    Yhtiöwiki
    maatilat
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle