

Kauppasota Kiinan kanssa ajaa viljelijöitä ahtaalle Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Yhdysvalloissa Kiinan soijaostot ovat romahtaneet 12 miljardista dollarista nollaan, uutisoi The Guardian.
Kiina ei kuitenkaan ole jäänyt soijaa vaille: syyskuussa maan soijantuonti oli lähellä ennätystasoa. Soijaa rahdattiin pääasiassa Brasiliasta, kertoo Successful Farming.
Yhdysvaltain naapurissa rapsintuottajat ovat isojen kysymysten äärellä. Kuka jatkossa ostaa sadon – ja millä hinnalla?
Kanadassa kehitetty canola-rapsi on maailmanmaineeseen noussut viljelykasvi. Sen merkitystä Kanadan maataloudelle on vaikea liioitella.
Canola-rapsista tehdään ruokaöljyä, rehua, biopolttoainetta sekä elintarvikkeita, kuten margariinia ja salaattikastikkeita. Sato suuntautuu 90-prosenttisesti vientiin.

Kiina on, tai ainakin oli, maailman suurin kanadalaisten rapsinsiementen tuoja.
Vuonna 2024 Kanadan 4,9 miljardin dollarin rapsin siementen viennistä Kiinan osuus oli 4 miljardia dollaria, kertoo Canada Canola Council.
Öljyn sivujakeena syntyvää rapsipuristetta taas viedään pääasiassa Yhdysvaltoihin lypsykarjan rehuksi.
Tilanteen kärjistyminen alkoi, kun Yhdysvallat asetti kiinalaisille sähköautoille 100 prosentin tuontitullin syyskuussa 2024.
Kuukautta myöhemmin Kanada seurasi perässä. Kiinalaisten sähköautojen tuontitulli nostettiin 100 prosenttiin.
Kiina ei jäänyt katsomaan toimettomana sille asetettuja tulleja vaan asetti vastineeksi kanadalaiselle rapsiöljylle sekä rehuksi vietävälle rapsille 100 prosentin tullin. Siementen tuontitulli nostettiin 76 prosenttiin.
Rapsin hinnat putosivat Kanadassa välittömästi noin 30–50 dollaria tonnilta, kertoo uutiskanava CBC.
Saskatchewanin, yhden suurista rapsintuotantoalueista, kokonaisvienti Kiinaan putosi elokuussa 76 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Yli puolet viennistä on maataloustuotteita.
Kanadalaisen rapsin korvaaminen voi olla Kiinalle haastavampaa kuin amerikkalaisen soijan. Kiina on koeluontoisesti käynnistänyt uudelleen rapsintuonnin Australiasta, minkä se katkaisi vuonna 2020 tautiriskien vuoksi.

Tullisodan vaikutukset tunnetaan myös Will Runnallsin tilalla New Liskeardissa Ontariossa.
Työssään siementuottaja Grant Farmin managerina hän on vastuussa 10 000 eekkerin eli yli 4 000 hehtaarin tiluksista. Lisäksi hän viljelee kotitilallaan 485 hehtaarin peltoalaa.
Myös hänen isänsä ja veljensä viljelevät alueella.
Rapsialaa on supistettu Grant Farmilla 60 prosentilla ja korvattu soijalla tulliuhkien kasvettua. Soijasato tilalla näyttää kohtuulliselta, joskin loppukesän kuivuus jätti pavut melko pieniksi.
Tällä hetkellä siementen hinta on alueella pudonnut noin 10 prosenttia.
Täällä riskejä on kuitenkin valmiiksi hajautettu. Puolet pelloista on öljykasveilla, puolet viljoilla.
Lännessä tuotanto on keskittyneempää ja tariffien aiheuttamat ongelmatkin suurempia, Runnals kertoo.
Etelä-Ontariossa suosituimmat viljelylajikkeet ovat soija, vehnä ja kaura, rapsi (canola) sekä syysvehnä. Viljelykierrossa rapsia kylvetään lohkoille 4–5 vuoden välein.
Suurin osa sadosta tuotetaan maan länsiosissa Albertan, Saskatchewanin ja Manitoban provinsseissa.
Tullisodan aiheuttamissa haasteissa kyse ei ole vain rapsista.
Yhdysvaltojen tempoileva politiikka tekee suunnittelun vaikeaksi, Runnalls kertoo.
Kone- ja autokaupassa Kanada on vahvasti riippuvainen Yhdysvalloista, mutta alumiinille ja teräkselle asetetut tullit vaikeuttavat esimerkiksi varaosien tuontia.
John Deere on Kanadan suosituimpia traktorimerkkejä, Runnals nostaa.
Jos hän taas ostaisi alle 100 hevosvoiman John Deeren, hän joutuisi mahdollisesti maksamaan siitä muhkeat tullit, sillä kyseiset traktorit valmistetaan Saksassa, eikä traktori näin ollen kuulu vapaakaupan piiriin.
Yli 100 hevosvoiman John Deeret taas valmistetaan Yhdysvalloissa.
"Suurin ongelma Kanadassa on epävarmuus.”