• Sähkön siirtohintojen hillitsemistä vaativa kansalaisaloite kerännyt jo 20 000 nimeä

    Omakotiliiton aloite on ollut avoinna viikon.
    Sähkömarkkinalakia uudistettiin vuonna 2013.
    Sähkömarkkinalakia uudistettiin vuonna 2013. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous
    15.10.202020:30
    Terhi Torikka

    Sähkön siirtomaksujen kuriin laittamista vaativa Omakotiliiton kansalaisaloite on kerännyt ensimmäisen viikon aikana 20 000 nimeä ja herättänyt runsaasti valtakunnallista keskustelua.

    Korkeat siirtomaksut ovat harmittaneet suomalaisia vuodesta 2013 lähtien, jolloin astui voimaan sähkömarkkinalain uudistus. Sen myötä siirtoyhtiöitä on kannustettu investoimaan sähköverkkoihin. Sähkön ostajilla ei ole mahdollisuutta kilpailuttaa tai vaihtaa jakeluverkkoyhtiötään.

    ”Allekirjoitusten kertyminen kertoo, että ihmiset kokevat korkeat sähkön siirtomaksut epäoikeudenmukaisiksi ja ylisuuriksi. Kansalaisaloitteen tavoite on varmistaa, ettei monipoliasemassa oleva, perusturvaa tarjoava yritys voi kerätä ylisuuria voittojaan kansalaisten taskuista”, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas tiedotteessa.

    Kansalaisaloitteessa vaaditaan lainsäädäntöön muutosta, joka velvoittaa yhtiöt tekemään kustannustehokkaita verkkoinvestointeja ja kohtuullistaa niiden tuottoja.

    Keväällä 2020 Omakotiliiton toteuttamassa sähkönsiirtokyselyssä vastaajista 95 prosenttia vaati järeämpiä toimia sähkön siirtomaksujen kasvun pysäyttämiseksi ja oli valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen.

    Aloitteen voivat allekirjoittaa kaikki 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Kansalaisaloitteen läpimenoon tarvitaan 50 000 allekirjoitusta, jotta se etenee eduskunnan käsittelyyn.

    Omakotiliiton aloite avautui kansalaisaloite.fi-palvelussa keskiviikkona 7.10.2020.

    Lue myös:

    Energiateollisuus vastaa sähkön verkkoyhtiöiden saamaan kritiikkiin kovista hinnankorotuksista: "Sähkökatkojen määrä ja kesto ovat laskeneet jyrkästi"

    Sähkön käyttäjät maksavat satoja miljoonia euroja vuodessa tuottoa "tyhjästä" – yhtiöt laskuttavat verkon laskennallisen arvon perusteella, ei todellisen

    Artikkelin aiheet
    sähkön siirtohinnat
    Omakotiliitto
    kansalaisaloite
    energia
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle