• Eläinkuljetukset sakkaavat Euroopassa, mepit vaativat komissiota puuttumaan – "Uhkaa miljoonien eläinten hyvinvointia"

    EU-jäsenmaiden suljettua rajojaan eläinkuljetuksia on juuttunut ruuhkiin.
    Eläinkuljetukset ovat jääneet koronaviruspandemian jalkoihin, mepit sanovat.
    Eläinkuljetukset ovat jääneet koronaviruspandemian jalkoihin, mepit sanovat. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    2.4.202020:32
    Maria Pohjala

    EU:n sisä- ja ulkorajoilla kytee eläinsuojelukriisi, Euroopan parlamentin meppi Heidi Hautala (vihr.) sanoo.

    Hautala kollegoineen on lähestynyt Euroopan komissiota kirjeellä, jossa vaaditaan tuotantoeläinten kuljetusten lopettamista unionin ulkopuolisiin maihin ja EU:n sisäisten kuljetusmatkojen lyhentämistä.

    "Koronapandemian takia elävien eläinten teuraskuljetukset seisovat paikoillaan EU:n rajanylityspaikoilla. Kuljetukset etenevät tuskallisen hitaasti, mikä uhkaa miljoonien eläinten hyvinvointia", Hautala kertaa.

    Koronaviruspandemia on pahentanut meppien mukaan kuljetuseläinten olosuhteita. Jäsenmaiden sulkiessa rajojaan, eläinten kuljetukset ovat viivästyneet ja eläimet joutuvat seisomaan rekkaruuhkissa tuskallisen pitkään. Komission raporttien mukaan ruuhkat ovat olleet pahimmillaan 40 kilometrin mittaisia ja kestäneet 18 tuntia.

    Meppien mielestä kuljetukset eivät saisi ylittää kahdeksaa tuntia ja ruuhkatilanteissa eläinkuljetusten pitäisi päästä nopeasti rajatarkastuksista läpi. Euroopan komissio suosittelee jäsenmaille "vihreitä kaistoja" tavaraliikenteen jouhevoittamiseksi. Näillä nopeilla kaistoilla rajanylitys ei saisi kestää yli 15:tä minuuttia.

    Komission ei-sitovat suositukset eivät kuitenkaan meppien mukaan pysty estämään eläinkuljetusten vakavia viivästyksiä. Samaa mieltä ovat kansalaisjärjestöt, jotka vaativat komissiota puuttumaan eläinkuljetuksiin koronakriisin aikana.

    "Elävien eläinten kuljetusten jatkaminen lisääntyneistä viivästyksistä huolimatta on ristiriidassa EU:n sopimusten kanssa", mepit sanovat kirjeessään komissiolle.

    Eläinten pitkänmatkan kuljetukseen osallistuvilla henkilöillä on lisäksi suuri riski saada koronavirustartunta, mepit jatkavat.

    Lue myös:

    Animalia vaatii kaikkien elävien eläinten kuljetusten keskeyttämistä koronaviruksen takia: "Elävien eläinten kuljetukset ovat aina riskialttiita"

    EU-parlamentin jäsenet vaativat eläimille parempia kuljetusoloja: ukaasina jäädyttää kuljettajien lisenssejä tai hyllyttää kalustoa

    Artikkelin aiheet
    eläinkuljetukset
    Euroopan unioni
    eläinten hyvinvointi
    Heidi Hautala
    koronaviruspandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle