

Kiinassa viime lokakuussa vierailleen presidentti Alexander Stubbin ja mukana olleen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) vientiponnistelut näkyvät jo käytännössä.
Järjestyksessään toiseen Atrian konttiin lastattiin torstaiaamuna pakastettuja kananjalkoja Save logisticsin varastolaitoksessa Seinäjoella. Save on erikoistunut vientilastaukseen, varastointiin ja pikajäädytyspalveluun.
Aiemmin vuodenvaihteessa niin Atria kuin HK Foods lähettivät matkaan vastaavanlaisen tilauksen.
Lokakuussa saatu yhteistyösopimus Kiinan kanssa koski kananlihan viennin lisäksi ravintoproteiinin valmistusta, äidinmaidonvastiketta ja luomutuotteita.
Merimatka kestää noin 50 päivää ennen kuin toimitus on satamassa.
Noin 25 tonnin painoinen pakastekuorma matkaa Seinäjoelta ensin rekan vetämänä Vuosaareen, missä kontti lastataan Rotterdamiin lähtevään laivaan.
Sieltä valtamerialus purjehtii turvallisuussyistä Etelä-Afrikan kärjen kautta Kiinan Shanghaihin.
Merimatka kestää noin 50 päivää ennen kuin toimitus on satamassa. Siitä matka jatkuu vielä kymmenen päivää sisämaahan Jangtse-jokea pitkin.
Atria Suomen lihaliiketoiminnan sekä vienti- ja teollisuuskaupan johtaja Markku Hirvijärvi sanoo kuljetuksen päätyvän Kiinassa ravintolaketjulle ja isolle teollisuusasiakkaalle, joka valmistaa lopputuotteen.
”Sama kumppani on ostanut possua meiltä jo kuutisen vuotta. Nämä pakkaukset ovat menossa hänen uuteen lihanjalostustehtaaseensa.”

Kananjalat on asiakkaan toivomuksesta pakattu kymmenen kilon laatikoihin. Tämä helpottaa jakelua Kiinassa.
Sianlihaa ja ruhon eri osia Atria on toimittanut Kiinaan jo vuosia.
Hirvijärvi sanoo kananjaloista valmistettua ruokaa sikäläiseksi hyvinvointituotteeksi, josta saa muun muassa kalsiumia.
Hän on itsekin maistanut kananjaloista valmistettua keittoruokaa. Suomessa niitä saa aasialaisista ravintoloista, joskin harvoin.
”Kananjaloille on suunniteltu toimitustavoitteeksi noin kaksi konttia per viikko. Lisäksi tulee kaksi‒kolme konttia muille lihatuotteille. Nyt lähtee paljon sikatuotteita.”
Erilaiset myyntikanavat auttavat possun tämän hetken heikkoa kysyntätilannetta.
”Nyt voidaan valita kanavia ja katsoa paras hinta tuotteelle, kun on vientilupia voimassa. Ilman lupia oltaisiin niiden varassa, mitä on. Tyydyttävää hintaa on tällä hetkellä vaikea saada.”
”Olemme vuosien mittaan oppineet kumpikin osapuoli toistemme metkut.” Markku Hirvijärvi
Nykyinen kumppani on jo vuosia ostanut sikatuotteita Atrialta. Kaupankäynti Kiinassa käsittää omat erityispiirteensä, mutta sen pitää aina olla kannattavaa kaikille osapuolille.
”Virallinen kokous käsittelee päivällä määrät, mutta vääntö hinnasta alkaa vasta illallisella. Olemme vuosien mittaan oppineet kumpikin osapuoli toistemme metkut”, Hirvijärvi sanoo.
Hirvijärvi pitää suomalaista lihatuotetta maailman puhtaimpana jo maaperän ansiosta. Esimerkiksi puhtaat vedet eivät ole aivan tavallisia muualla.
”Ei ole ihan normaalia, että eläimet juovat yhtä puhdasta vettä kuin ihmiset. Antibioottien käyttö on meillä todella pientä, broilerin ja sian tuotantoketjussa ei lainkaan.”
Asiakastutkimusten mukaan hyvä laatu myös maistuu, mikä auttaa Hirvijärven mukaan erottumaan markkinoilla bulkkituotteista.
Kiinan siipikarjamarkkina kasvaa Suomen tavoin, mikä luo optimismia viennin jatkolle.
”Nyt on neuvotteluissa vetämässä reisi, sydän ja kokonainen grillibroileri. Uudelle tuotteelle pitää kuitenkin saada asemoitua oikea hinta markkinoilla silloin, kun tarjontaa ei ole liian paljon.”