• Geenieditointi nytkähtelee eteenpäin EU-rattaissa, mutta se ei ole mikään ihmelääke vaan hyvä lisä kasvinjalostajan työkalupakkiin

    Kasvinjalostuksen merkitys on EU:ssa viime aikoina noussut entistä enemmän esille, kun kriisejä pukkaa monesta suunnasta.
    Tilaajalle
    Keskustelun eri jalostusmenetelmien käytöstä täytyy olla avointa, jotta ei syntyisi sellaisia huolia, joihin ei ole aihetta”, Merja Veteläinen sanoo.
    Keskustelun eri jalostusmenetelmien käytöstä täytyy olla avointa, jotta ei syntyisi sellaisia huolia, joihin ei ole aihetta”, Merja Veteläinen sanoo. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvinjalostus
    3.12.202207:30
    Satu Lehtonen

    Viime aikojen keskustelusta voisi päätellä, että jos geenieditointi hyväksytään EU:ssa kasvinjalostuksen työkalupakkiin, kaikki ongelmat ratkeavat kuin taikaiskusta.

    Näin ei ole. Geenieditointi olisi toki tervetullut lisä, mutta kasvinjalostajilla on nykyiselläänkin käytössä hyviä menetelmiä, Boreal Kasvinjalostuksen jalostusjohtaja Merja Veteläinen sanoo. Esimerkiksi genomivalinnan avulla viljelykasvien satoisuutta on viime vuosina saatu parannettua vauhdilla.

    Moni kasvin ominaisuus perustuu usean geenin yhteisvaikutukseen. Geenieditointi puolestaan on Veteläisen mukaan menetelmä, jolla vaikutetaan yhden tai korkeintaan muutaman geenin säätelemiin ominaisuuksiin.

    Mitä geenieditointi eli geenimuokkaus tarkoittaa?

    Eliöissä, kuten kasveissa, tapahtuu luonnostaan mutaatioita eli pieniä, pistemäisiä muutoksia perimässä eli dna:ssa. Geenieditointi tavallaan jäljittelee tätä prosessia, mutta tarkemmin kuin luonnossa tapahtuu, Veteläinen kuvaa.

    ”Tehdään pieniä muutoksia hyvin täsmällisesti juuri tiettyyn kohtaan dna:ta, jotta saadaan tietty ominaisuus muuttumaan.”

    Geenieditoinnin avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi vehnän härmänkestävyyteen, tomaatin makuun ja D-vitamiinipitoisuuteen tai riisin kuivuudenkestävyyteen, hän luettelee.

    Geenieditointia voidaan tehdä monin eri menetelmin. Julkisuudesta tutuin on niin sanottu geenisaksimenetelmä eli crispr/cas-menetelmä.

    ”Keskustelun eri menetelmien käytöstä täytyy olla avointa.”

    Kun EU:ssa vuonna 2001 säädettiin geenimuuntelua koskeva laki, geenieditoinnista ei ollut vielä mitään tietoa.

    Geenimuuntelussa eliöön tuodaan vierasta dna:ta toisesta yksilöstä tai jopa toisesta lajista, Veteläinen selvittää. Geenieditoinnissa vain muokataan eliön omaa perimää.

    Kun geenieditointimenetelmät kehittyivät, EU:ssa alettiin miettiä, miten niitä säädellään. ”Vuonna 2018 aika yllättäen päätettiin, että ne menevät saman, vuodelta 2001 peräisin olevan gmo-lainsäädännön alle.”

    Sittemmin on todettu, että vuoden 2018 päätöstä täytyy tarkastella uudelleen.

    Viime vuonna EU:ssa tehtiin selvitys uusista geenimuokkausmenetelmistä. Viime ja tänä vuonna on lisäksi tehty vaikuttavuusarviointia, Veteläinen kertoo.

    Syksyn aikana geenieditoinnista järjestettiin eri tahojen julkinen kuuleminen. Sen tuloksia käsitellään EU:ssa parhaillaan.

    Ensi vuonna, ehkä vuoden puolivälissä, ensimmäinen geenieditointia koskeva lakiesitys saattaa tulla EU:n käsittelyyn, Veteläinen kertoo. Kuviota sekoittavat kuitenkin vuoden 2024 vaalit, joiden takia asia todennäköisesti siirtyy seuraavalle parlamentille.

    Kasvinjalostuksen merkitys on EU:ssa viime aikoina noussut entistä enemmän esille, kun kriisejä pukkaa monesta suunnasta. Ukrainan sota ja ilmastonmuutos ovat vain osa syistä, jotka saavat ihmiset odottamaan kasvintuotantoon uusia, kestäviä ja ruokaturvaa kohentavia ratkaisuja.

    Samaan aikaan yhä useampi on sitä mieltä, että geenieditointi olisi hyvä saada käyttöön EU:ssakin.

    Menetelmään toki liittyy epäilyksiä ja huolia. ”Niihin täytyy vastata. Keskustelun eri menetelmien käytöstä täytyy olla avointa, jotta ei syntyisi sellaisia huolia, joihin ei ole aihetta”, Veteläinen sanoo.

    Monessa EU:n ulkopuolisessa maassa geenieditoinnin sääntely on sallivampaa kuin EU:ssa. Esimerkiksi Brasiliassa ja USA:ssa kyseiset menetelmät ovat osa kasvinjalostuksen arkea.

    Tutkimusta tehdään lähes kaikkialla. Luonnonvarakeskuksessakin on käynnistetty tutkimushanke, jossa ohran kuivuudenkestävyyttä ja perunan taudinkestävyyttä pyritään parantamaan geenieditoinnin avulla.

    Veteläinen palaa vielä siihen, ettei geenieditointi ole mikään taikasauva.

    ”Joka kerta, kun jotakin ominaisuutta aiotaan muuttaa geenieditoinnin avulla, on pohjalla oltava valtavasti tutkimustietoa kyseisen ominaisuuden biokemiallisista ja perimäreiteistä. Muuten ei pystytä muokkaamaan täsmällisesti juuri oikeaa kohtaa perimässä.”

    Jalostajat eivät myöskään havittele kaikenlaisten näppärien muutosten tekoa. ”Tärkeintä on muokata ominaisuuksia, jotka lisäävät elintarvikevarmuutta, tuovat viljelijälle tuottavuutta ja kannattavuutta ja tarjoavat kuluttajalle terveellisempiä elintarvikkeita.”

    Lisää aiheesta
    • Geenieditoinnin salliminen toisi kasvinjalostukseen uusia mahdollisuuksia.

      Kasvinjalostus | Vihreät geenieditoinnin kannalla: ”On täysin hölmöä, että EU:n lainsäädäntö kohtelee geenisaksia tiukemmin kuin siementen säteilyttämistä”

    • Tulevaisuuden viljalajikkeita Borealin koeruuduilla Jokioisilla. Kuva on otettu kesällä 2020.

      Kasvinjalostuksella varaudutaan sään äärioloihin – geenieditointi saattaa tulla lähivuosina avuksi

    • Genomieditoinnissa DNA:han ei lisätä mitään vierasta. Menetelmän soveltamisella esimerkiksi kasvinjalostukseen voisimme vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.

      Geenieditointi helpottaisi kasvien ja eläinten jalostusta, jos sitä ei pelättäisi EU:ssa niin paljon: "Laki tulisi päivittää"

    • Merja Veteläinen tutkii Borealin viljaruutuja Jokioisilla.

      Lypsykarjalla tuttu genomivalinta hyppäsi navetoista viljan koeruuduille

    • Uusi Perttu-kaura on yksi Merja Veteläisen ylpeydenaiheista.

      Uuden viljalajikkeen jalostus vie vähintään kahdeksan vuotta – jalostajan katseen pitää siksi olla aina vuosien päässä tulevaisuudessa

    • Kasvinjalostajat haluavat uudet tekniikat käyttöön myös Euroopassa.

      Geenieditointi saa ehkä uuden mahdollisuuden EU:ssa – "Tieteen tosiasiat on sivuutettu"

    • Kuvassa Boreal Kasvinjalostuksen hernekokeita.

      Kasvinjalostajien harteilla on painavat odotukset – "Kasvinjalostusta tarvitaan nyt enemmän kuin ikinä"

    Artikkelin aiheet
    geenieditointi
    kasvinjalostus
    EU
    ruokaturva
    Crispr/Cas
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    C2-koeruutupuimuri on suunniteltu helposti puhdistettavaksi.

    Koneviesti | Koeruutupuimurit ovat tärkeä tuoteryhmä Sampo-Rosenlewille – C2-malli kuuluu koeruutupuimureiden raskaaseen sarjaan