• Juhannuksen kukkakaalit vielä harson suojassa Sulkavalla

    Varosen puutarhalla eletään vuoden kiireisimpiä viikkoja. Vihanneksia istutetaan avomaalle, ja kesäkukkien vahvin sesonki alkaa äitienpäivästä.
    Varosen puutarhalla Sulkavalla istutetaan tällä viikolla noin 50 000 kaalintainta päivässä. Harsotus hidastaa työtä selvästi, mutta on vielä tarpeen, kertovat veljekset Kalle (vas.) ja Jussi Varonen.
    Varosen puutarhalla Sulkavalla istutetaan tällä viikolla noin 50 000 kaalintainta päivässä. Harsotus hidastaa työtä selvästi, mutta on vielä tarpeen, kertovat veljekset Kalle (vas.) ja Jussi Varonen.  Kuva: Saara Lavi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    12.5.202313:00
    Terhi Torikka
    Sulkava

    Kukkakaalin taimi toisensa jälkeen uppoaa multavaan maahan aurinkoisella rinnepellolla. Varosen puutarhalla Sulkavalla istutetaan varhaiskaalia ja kukkakaalia nyt neljättä viikkoa. Taimet peitetään vielä harsoilla, mikä hidastaa työtä jonkin verran.

    ”Joskus on päästy aloittamaan aiemminkin, huhtikuun puoliväli on aika keskimääräinen ajankohta. Tämä kevät vaikuttaa aika normaalin hyvältä, eivätkä viime viikon viileät päivät viivästyttäneet kasvua”, kertoo Kalle Varonen, toinen tilaa pitävistä veljeksistä. Tila toimii nimellä Varonen Bros Oy.

    Viime päivinä lämmennyt sää sopii avomaan vihanneksille, mutta välillä saisi myös sataa. ”Olemme joutuneet jo aloittamaan kastelun”, Jussi Varonen kertoo. Vettä saa onneksi pumpattua läheisistä järvistä.

    Varhaiskaalista aletaan näillä näkymin saada satoa kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla ja kukkakaalista todennäköisesti juhannusviikolla. Nyt istutettavista kukkakaaleista korjataan satoa heinäkuun puolella. Lisäksi tila tuottaa parsakaalia, suippokaalia, kiinankaalia ja jäävuorisalaattia sekä kymmeniä erilaisia kukkia ja yrttejä.

    Kausi on alkanut helmikuussa, jolloin ryhdytään kasvattamaan kaaleja ja kesäkukkia siemenistä sekä pistokkaista. Silloin valmistui myös tilan uusi lämpökeskus, joka toimii hakkeella. Aiemmin kasvihuoneita lämmitettiin kevyllä polttoöljyllä.

    Kaikki puutarhan kukat myydään suoraan kuluttajille, kertoo Kalle Varonen.
    Kaikki puutarhan kukat myydään suoraan kuluttajille, kertoo Kalle Varonen.  Kuva: Saara Lavi

    Varosen tila kasvattaa vuosittain yhteensä noin 1,2 miljoonaa tainta. Näistä kukat myydään lähes kaikki suoraan kuluttajille ja vihannekset tukkujen kautta kauppoihin.

    ”Tämä on se kiireisin aika, kun kukkien sesonkin alkaa ja vihanneksia istutetaan. Juhannuksen jälkeen kukkapuoli rauhoittuu ja keskitytään vihannesten korjuuseen”, Jussi Varonen kertoo.

    Viljelyksessä veljeksillä on kaikkiaan vajaat 70 hehtaaria, josta noin 30 hehtaarilla tuotetaan vihanneksia. Vaihtomailla tuotetaan pääasiassa hevosheinää.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö | Loppuviikosta tulossa kesäisen lämmin

    • Mansikanviljelijä Paavo Hienola Jämsän Koskenpäältä arvioi, että peltotyöt päästään aloittamaan toukokuun puolivälin tienoilla.

      Kasvintuotanto | Märkä ja kolea sää antavat toukotöiden vielä odottaa Jämsässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle