• Nurmet kaipaavat edelleen sateita – valtaosalla tavoitteena kolmas säilörehusato

    Etelä-Suomen rannikkoalueella säilörehua saadaan korjattua vain puolet tai kolmannes keskimääräisestä.
    Sateita kaivattaisiin vauhdittamaan nurmien kasvua.
    Sateita kaivattaisiin vauhdittamaan nurmien kasvua. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    22.8.201811:00
    Juhani Reku

    Elokuun sadekuurot ovat olleet hyvin paikallisia ja niitä on saatu alueesta riippuen vain 2–4 päivänä. Poikkeuksena on vain Pohjois-Pohjanmaa, jonne on osunut sateita muuta maata useammin.

    Eteläisimmässä Suomessa sademäärät ovat olleet lähes keskimääräiset, mutta muualla sademäärä on jäänyt elokuussa keskimääräisestä puoleen tai jopa alle.

    Sateita kaivattaisiin vauhdittamaan nurmien kasvua, jotta sisäruokintakaudelle tarkoitetun säilörehua ei tarvitsisi alkaa syöttää eläimille ennenaikaisesti. Myös säilörehuvarastot vaativat edelleen täydennystä.

    Säilörehunurmien, laidunten, odelmien ja viherlannoitusnurmien kasvu on kuivuuden vuoksi jatkunut heikkona etenkin maan eteläosissa. Nurmet kaipaavatkin sateita, jotta kolmas säilörehusato pystyttäisiin korjaamaan.

    Kolmatta sadonkorjuuta suunnittelee valtaosa tiloista ainakin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä osassa Pohjois-Savoa ja muuallakin maassa Lappia lukuun ottamatta puolet tiloista.

    Säilörehusato on jäämässä huonoimmaksi Etelä-Suomen rannikkoalueella, jossa säilörehua saadaan korjattua puolet tai kolmannes keskimääräisestä. Muualla Etelä-Suomessa säilörehun kokonaissadon arvioidaan jäävän noin puoleen keskimääräisestä.

    Parhaimmin nurmet ovat kasvaneet Pohjois-Savossa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, jossa päästään jopa lähelle keskimääräistä.

    Säilörehun laadun arvioidaan jäävän tavanomaista heikommaksi Uudellamaalla, Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Pohjois-Savossa osalla tiloista säilörehun laatu arvioidaan tavanomaista paremmaksi.

    Kaikkein kuivimmilla alueilla Etelä-Suomessa säilörehun arvioidaan riittävän huonosti sisäruokintakaudella. Muualla säilörehun arvioidaan riittävän vain täpärästi.

    Kaikki keinot karkearehutarpeen tyydyttämiseksi on otettu tiloilla käyttöön. Pieneksi jäävän säilörehusadon täydentämiseksi huonokasvuisia viljakasvustoja on tehty monin paikoin kokoviljasäilörehuksi ja olkia on korjattu sekä omilta että lähitilojen pelloilta kuidun saannin takaamiseksi.

    Kotieläintilat ovat kartoittaneet aktiivisesti myös muiden sivutuotteiden saantia.

    Säilörehupulan vuoksi väkirehun osuuden rehustuksessa ennakoidaan kasvavan.

    Karkearehun niukkuus kotieläintiloilla on lisännyt tilojen välistä rehukauppaa. Nämä kaikki toimenpiteet lisäävät luonnollisesti kotieläintilojen tuotantokustannuksia.

    Artikkelin aiheet
    säilörehusato
    kuivuus
    maatalous
    Etelä-Suomi
    rehuntuotanto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle