• Hemmilä ministerin tapaamisen jälkeen: ”Emme saaneet niitä vastauksia, joita tahdoimme kuulla”

    MTK edellyttää hallitukselta ripeitä toimia afrikkalaisen sikaruton talousvaikutusten hillitsemiseksi. Järjestön mukaan moni keskeinen kysymys on jäänyt avoimeksi ja lupaukset korvauksista puuttuvat.
    Tilaajalle
    MTK:n 1. puheenjohtaja Tero Hemmilä toivoo yhteistyötä niin valtiovallalta kuin viljanostajilta.
    MTK:n 1. puheenjohtaja Tero Hemmilä toivoo yhteistyötä niin valtiovallalta kuin viljanostajilta. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Eläintaudit
    14.8.202619:30
    Taneli Laine

    Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ei saanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilta (kd.) toivomiaan vastauksia afrikkalaisen sikaruton aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta.

    MTK:n ja SLC:n johto tapasi ministeri Essayahin torstaina keskustellakseen afrikkalaisesta sikarutosta ja sen aiheuttamien vahinkojen torjuntatoimista. MTK:n puheenjohtajan Tero Hemmilän mukaan suurin pettymys liittyy edelleen korvauskysymykseen.

    Järjestö on vaatinut valtiolta lupausta siitä, että kaikki välittömät ja välilliset vahingot korvataan tuottajille.

    ”Me emme saaneet siihen niitä vastauksia, joita tahdoimme kuulla”, Hemmilä sanoo.

    Hemmilän mukaan mahdollisissa korvausratkaisuissa on huomioitava myös metsätaloudelle ja muille elinkeinoille aiheutuvat vahingot.

    ”Kun on kysymys kansallisesti vastustettavasta eläintaudista, jonka pois kitkeminen perustuu viranomaisten määräyksiin, on vähintään kohtuullista, että valtiovalta korvaa siitä aiheutuvia vahinkoja.”

    Hemmilän mukaan asia on tuotava viimeistään hallituksen seuraavan budjettiriihen käsittelyyn.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah tiedotustilaisuudessa. Kuvituskuva.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah tiedotustilaisuudessa. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala

    Toinen MTK:n esiin nostama huoli liittyy viljamarkkinoiden toimivuuteen rajoitusalueella. Vaikka Ruokavirasto on antanut ohjeet viljan liikkumiselle ja käytölle, pelkona on, ettei vilja välttämättä löydä ostajia.

    ”Vapailla markkinoilla ketään ei voi pakottaa viljaa ostamaan, vaikka viranomaisten asettamat ehdot täyttyisivätkin”, Hemmilä sanoo.

    ”Haluan kuitenkin uskoa, että viljanostajat tahtovat huolehtia maineestaan viljelijöiden keskuudessa ja edesauttavat viljamarkkinoiden toimintaa – kunhan viranomaisvaatimuksia noudatetaan.”

    MTK onkin esittänyt mahdollisuutta valtion interventio-ostoihin, jos markkinat eivät toimi normaalisti. Hemmilän mukaan on tarpeen estää viljatilojen ajautuminen maksuvalmiusongelmiin.

    ”Valtiolla pitäisi olla valmius tulla markkinoille mukaan, oli se sitten interventio-ostojen, Huoltovarmuuskeskuksen hankintojen tai jonkin muun ratkaisun kautta.”

    Ministeritapaamisessa ei kuitenkaan kuultu lupauksia mahdollisista viljaostoista.

    Pelkona on, ettei tartuntavyöhykkeen viljasadolle ole ostajia, vaikka viranomaisvaatimukset täyttyisivät.
    Pelkona on, ettei tartuntavyöhykkeen viljasadolle ole ostajia, vaikka viranomaisvaatimukset täyttyisivät. Kuva: Mikko Nikkinen
    Tartuntavyöhyke ja ydinalue 13. elokuuta 2026.
    Tartuntavyöhyke ja ydinalue 13. elokuuta 2026. 

    Tilanne näkyy nyt sianlihan viennissä. Osa Suomen tärkeistä vientimarkkinoista on sulkeutunut, mutta osaa viennistä on pystytty jatkamaan alueellistamissopimusten ansiosta.

    Hemmilän mukaan yritykset ovat löytäneet korvaavia vientikohteita, mutta menetettyjen markkinoiden taloudellinen merkitys on suuri. MTK toivookin valtiovallalta aktiivisia toimia uusien alueellistamissopimusten neuvottelemiseksi.

    ”Jokainen päivä aiheuttaa alalle taloudellisia tappioita. Neuvotteluissa pitäisi pystyä etenemään nykyistä nopeammin.”

    Hemmilän mukaan MTK:n keskeinen viesti on, ettei taudin torjunnan resursseista saa nyt säästää.

    ”Tässä vaiheessa tehty kunnollinen resursointi on varmasti edullisempaa kuin tilanne, jossa tautialue laajenisi merkittävästi.”

    Hemmilä arvioi tilanteen ratkaisemisen kestävän kuukausia. Ratkaisu vaatii villisikakannan hallinnan tehostamista sekä tartunta-alueella että sen ulkopuolella.

    ”Yhteistyö metsästäjien kanssa on ollut hyvää, mutta sitä pitää edelleen aktivoida ja kannustaa villisikakannan vähentämiseen aiempaa voimakkaammin.”

    Lisää aiheesta
    • Viljatilanne on nyt meidän tilan osalta hallinnassa, Timo Ikonen kertoo. Alueen viljatiloilla sen sijaan on ongelmia saada satoa kaupaksi.

      Eläintaudit | ”Kahteen viikkoon ei ole saatu teurastaa” – Laskujen maksu tekee kipeää ASF-vyöhykkeen sisään jääneellä tilateurastamolla

      Tilaajalle
    • Kuva ei liity tapaukseen.

      Eläintaudit | Yksi uusi ASF-tapaus vahvistettu perjantaina

    • Kansanedustajan mukaan valtion korvausmaksu villisikojen kaatamisesta on otettava heti käyttöön. Arkistokuva.

      Eläintaudit | Kansanedustaja vaatii tonnin tapporahaa villisioista

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    MTK
    korvaus
    viljamarkkina
    villisika
    afrikkalainen sikarutto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle