• Okran pääravintola ravitsee pienen kunnan verran väkeä tunnissa

    Pääemäntä lupaa, ettei Okra-messujen ruokailussa synny pullonkauloja eikä hitaasti vetäviä jonoja. Pääravintola kykenee tarjoamaan ruokaa 3 000 vieraalle tunnissa.
    Okran ruokailulinjastoja on hiottu vuosien ajan. Pääravintolassa varaudutaan 36000 lounasruokailijaan neljän päivän aikana, kertoo pääemäntä Taina Isotalo.
    Okran ruokailulinjastoja on hiottu vuosien ajan. Pääravintolassa varaudutaan 36000 lounasruokailijaan neljän päivän aikana, kertoo pääemäntä Taina Isotalo. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    2.7.201922:57
    Veikko Niittymaa

    Okra-messujen pääemäntä vaih­tui, ja vetovastuun jättimäisestä ruokailu-urakasta otti Taina Isotalo.

    ”Työ on tuttua, sillä olen ollut enemmän tai vähemmän Okran hommissa ainakin 30 vuotta. Vastuut ovat kasvaneet vuosien mukana.”

    Ruokahuoltoa pyörittää vii­den ammattilaisen työ­ryhmä. Käytössä on tarkat listat edelliskertojen ruuan menekistä. Se on välttämätöntä, jotta ruokahuolto saadaan toimimaan ja ruoka riittämään.

    Messujen pääravintolassa on neljä linjastoa, joista ensimmäiset avautuvat aamulla kymmenen jälkeen ja viimeisin sul­keutuu puoli kuuden aikaan, kun messupäivä on päättynyt.

    Ruuhkaisinta on puoli kahdestatoista noin kolmeen, mutta jonot vetävät nopeasti. Hallin ovelta kuluu kymmenkunta minuuttia siihen, että ruoka on edessä lautasella, Isotalo kertoo.

    Pääravintolassa on varaudut­tu tarjoilemaan 36 000 annosta neljän päivän aikana. Ruuhka-aikoina se tekee kolmisentuhatta annosta tunnissa.

    Tuoretta salaattia on tarjolla nyt kaikkien ruokien lisukkeena. Muusista on tehty entistä parempaa, kun voin ja kerman osuutta on lisätty.

    Ruokalistaa on muutettu varovasti. Kasvisruuan ja maidottomien vaihtoehtojen osuutta on lisätty. Kaikille pitäisi löytyä jotain suuhunpantavaa, Isotalo sanoo.

    Kasvisruokaa kaipaaville on tarjolla kasvispastaa viime vuoden kasvisvuoan sijasta.

    Kestosuosikki lihapullat pysyy listalla.

    Kolmanneksi vaihtoehdoksi tulee lohipala. Makutestissä kylmä lohi osoittautui lämmintä paremmaksi, joten siihen päädyttiin. Lohen arvellaan menevän kaupaksi, ja annoksia on tilattu 15 000.

    Viime vuonna kokeiltiin Okra-possua kahdessa kenttä­ravintolassa. Vastaanotto oli niin hyvä, että possu pysyy listalla. Possuannoksia on tilattu 4 350.

    Makkarannälkäisiä palvelee viisi grilliä viime vuoden neljän sijasta. Makkaroita on varattu 20 000.

    Pyttipannu loppui kesken viime kerralla, joten nyt annoksia on enemmän. Kenttäravintoiloissa on myös hotdogeja ja broilerinuijia.

    Valio huolehtii maidosta, jota arvioidaan kuluvan lähes 7 000 litraa.

    Lypsykarjaan ja nautoihin keskittyville messuille odotetaan paljon karjaihmisiä, jolloin maitoakin kuluu paljon.

    Okran talkoolaiset hoitavat ruokailun pääravintolassa ja kenttä­ravintoloissa.

    Niin on tehty pitkään, ja konsepti on osoittautunut toi­mivaksi.

    Näytteilleasettajat voivat tarjoilla maistiaisia ja myydä ruokaa myös kotiin vietäväksi.

    Artikkelin aiheet
    Okra-messut
    Taina Isotalo
    pääravintola
    ruokahuolto
    messut
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle