• Valtiokonttori: Syytä maatalouden kriisituen vähäiseen hakijamäärään ei tiedetä – tukea käytetään alle 30 miljoonaa, vaikka sitä varattiin 95 miljoonaa euroa

    Syytä vähäiseen hakijamäärään tultaneen syksyn aikana vielä analysoimaan.
    Tilaajalle
    Kriisitukea on pidetty maataloudelle tärkeänä muun muassa viime vuonna nousseiden lannoitteiden hintojen takia. Siten tuen pieni hakijamäärä on nyt yllättävää.
    Kriisitukea on pidetty maataloudelle tärkeänä muun muassa viime vuonna nousseiden lannoitteiden hintojen takia. Siten tuen pieni hakijamäärä on nyt yllättävää. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    3.8.202307:00
    Tuure Kiviranta

    Valtiokonttorin arvion mukaan maatalouden ja vesiviljelyn kustannustukea maksetaan yhteensä alle 30 miljoonaa euroa, kun kaikki hakemukset on käsitelty.

    Hakemuksia tuli vain hieman yli 12600 kappaletta, vaikka maatiloja on yli 40000.

    Syytä hakemusten vähäiseen määrään ei tiedetä.

    ”Valtiokonttori pyrki haun aikana viestimään ja tiedottamaan hausta mahdollisimman monipuolisesti, jotta kaikilla tukeen oikeutetuilla olisi tieto haettavissa olevasta tuesta”, kertoo palvelujohtaja Mari Selviranta Valtiokonttorista.

    ”Syytä vähäiseen hakijamäärään tultaneen syksyn aikana vielä analysoimaan.”

    Tukeen on osoitettu valtion 2023 lisätalousarviossa yhteensä 95 miljoonaa euroa. Kustannustuesta määräytyy lannoitteiden perusteella arviolta 63 miljoonaa euroa ja sähkön 32 miljoonaa euroa, kertoi maa- ja metsätalousministeriö maaliskuussa.

    Lisää aiheesta
    • Yllättävän harva maatila haki kustannustukea.

      Maatalous | Valtaosa maatalouden kriisituesta jäämässä käyttämättä – vain murto-osa viljelijöistä haki lannoite- ja sähkötukea

      Tilaajalle
    • Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen kertoo, että maatalouden kustannustuen haku on valmisteltu huolella ja tuottajien asiantuntemusta apuna käyttäen.

      Maatalous | Valtiokonttori ensimmäistä kertaa maataloustuen maksajana

    • Maatalouden kohonneisiin lannoite- ja sähkökustannuksiin on haettavissa kustannustukea. Tuki koskee myös vesiviljelyä.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuki haettavissa kesäkuun alusta – tuki korvaa lannoitteiden ja sähkön hinnannousun kustannuksia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalouden kriisituki
    Valtiokonttori
    maatalous
    valtiontalous
    maatalousyrittäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen