• Valtiokonttori ensimmäistä kertaa maataloustuen maksajana

    ”Asiakkaat ovat olleet vahvasti mukana pilotoimassa ja testaamassa korvausprosessia. Uskomme että kaikki tulee menemään hyvin.”
    Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen kertoo, että maatalouden kustannustuen haku on valmisteltu huolella ja tuottajien asiantuntemusta apuna käyttäen.
    Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen kertoo, että maatalouden kustannustuen haku on valmisteltu huolella ja tuottajien asiantuntemusta apuna käyttäen. Kuva: Jussi Rekiaro
    Maatalous|Maatalous
    1.6.202306:00
    Satu Lehtonen

    Huomenna käynnistyy maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuen haku. Sen avulla maatiloille kompensoidaan lannoitteiden ja sähkön hinnannousua.

    Moni hieraisi silmiään, kun huomasi, että tukea haetaan Valtiokonttorista.

    Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen toteaa, että tämä on virastolle ainutkertainen hetki. ”Ensimmäinen kerta, kun maksamme maatalouden tukia.”

    Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä.

    Kun koronapandemia alkoi 2020, valtioneuvosto totesi, että yrityksille pitää saada kiireesti tukea konkurssien estämiseksi, Laitinen muistelee.

    ”Business Finland hoiti hommaa olemassa olevilla kehittämistuen järjestelmillään, mutta koska kyse ei ollut kehittämistuesta vaan kassavirran paikkaamisesta, ne eivät oikein sopineet tarkoitukseen. Maksatus ei tuottanut ihan haluttua lopputulemaa.”

    Valtiokonttorilta kysyttiin, pystytäänkö siellä rakentamaan nopealla aikataululla uusi korvausjärjestelmä. ”Vastasimme, että onnistuu kyllä, koska meillä on olemassa hyvin kehittynyt digitaalinen alustamaailma.”

    Keväällä 2020 Valtiokonttori rakensi yritysten kustannustukikorvausjärjestelmän tyhjästä valmiiksi kuudessa viikossa.

    "Sen piti olla kertaluontoinen, mutta yksin kesällä 2020 sitä käytettiin yhteensä 12 kertaa”, Laitinen myhäilee.

    Lannoitteet ja sähkö kallistuivat viime vuonna vauhdilla.
    Lannoitteet ja sähkö kallistuivat viime vuonna vauhdilla. Kuva: Anne Anttila

    Viime vuonna koronapandemia oli korvausmielessä ohi, mutta sitten alkoi Ukrainan sota. Polttoaineiden hinta nousi voimakkaasti, ja heti kesän jälkeen säädettiin laki ammattiautoilijoille ja koneyrittäjille maksettavasta polttoainetuesta. Valtiokonttori hoiti senkin, koska kertaluontoiseksi aiottu järjestelmä oli osoittautunut toimivaksi ja nopeaksi.

    Laitinen muistelee, että yritysten kustannustuki ja ammattiautoilijoiden polttoainetuki poikivat yhteensä yli 50 000 hakemusta ja tukea maksettiin miljardi euroa.

    ”Hylkäysprosentti oli aika korkea, koska tuelle oli hyvin täsmälliset liikevaihdon laskukriteerit, joiden piti täyttyä. Silti käyttäjien tyytyväisyys oli kouluarvosanoilla mitattuna keskimäärin 9,2, ja siinä ovat mukana nekin, jotka eivät saaneet korvausta.”

    Parasta palautetta tuli nopeudesta. Mediaanikäsittelyaika oli 42 tuntia – toisin sanoen niin kauan meni hakemuksen jätöstä siihen, että rahat lähtivät pankkiin.

    "Järjestelmän piti olla kertaluontoinen, mutta yksin kesällä 2020 sitä käytettiin yhteensä 12 kertaa.”

    Viime syyskuussa kävi ilmi, että maatalousyrittäjät tulevat kärsimään sekä sähkön hinnan korotuksista että erityisesti lannoitteiden hinnannoususta, Laitinen toteaa.

    ”Maa- ja metsätalousministeriö tunsi järjestelmämme ja sieltä kysyttiin, onko mahdollista, että Valtiokonttori ottaisi hoitaakseen myös maatalouden kustannustuen”, Laitinen kertoo.

    Virastolle oli ehtinyt tulla hoidettavaksi myös sähköyhtiöille maksettava tuki, mutta maatalouden kustannustuen maksatukseen olisi aikaa 1.6. lähtien.

    "MMM:stä sanottiin, että sopii, sillä kukaan heidän hallinnonalallaan ei ehtisi hoitaa asiaa sitä nopeammin.”

    Kevään mittaan Valtiokonttori on tehnyt tiivistä yhteistyötä esimerkiksi MTK:n ja ProAgrian kanssa, Laitinen kertoo. Sähköinen korvaushakemus on räätälöity juuri viljelijöille sopivaksi.

    ”Asiakkaat ovat olleet vahvasti mukana pilotoimassa ja testaamassa korvausprosessia. Uskomme että kaikki tulee menemään hyvin.”

    Lisää aiheesta
    • Maatalouden kohonneisiin lannoite- ja sähkökustannuksiin on haettavissa kustannustukea. Tuki koskee myös vesiviljelyä.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuki haettavissa kesäkuun alusta – tuki korvaa lannoitteiden ja sähkön hinnannousun kustannuksia

      Tilaajalle
    • Sähkön kustannustuki perustuu loka–maaliskuun hintaan.

      Maatalous | Maatalouden lannoite- ja sähkötuki sai sinetin, lue tästä maksuperusteet

      Tilaajalle
    • Kotimainen kurkku on nyt talvella arvossaan, kun sähkön hinta on noussut. Maatalouden sähkön hintatuen piirissä ovat myös kasvihuoneyritykset. Arkistokuva Timo Juntin kurkkukasvihuoneesta Piikiöstä.

      Maatalous | MTK:n Johan Åberg sähkö- ja lannoitetuista: "Tuet oikean suuntaisia — myös kasvihuoneyrittäjät ovat sähkötuen piirissä"

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen