• Lohduton näky Varsinais-Suomessa: Jääkuori tukehduttaa syysviljoja – "Muuta ei voi toivoa kuin että tulisi lämmintä ja kaikki jää sulaisi pois"

    Vielä on aikaista sanoa, miten pahoja vaurioita syysviljat jään takia kärsivät. Jos keväällä joudutaan turvautumaan uusintakylvöihin, edessä voi olla seuraava ongelma: pula kylvösiemenistä.
    Tilaajalle
    Jääkuori peitti oraita Mynämäellä tammikuun puolivälissä.
    Jääkuori peitti oraita Mynämäellä tammikuun puolivälissä. Kuva: Pirjo Haapanen
    Maatalous
    19.1.202205:00
    Maija Ala-Siurua

    Viime päivien lämpö ja vesisateet ja niitä seurannut pakkanen on peittänyt peltoja jääkuorella monin paikoin Varsinais-Suomessa.

    Jää aiheuttaa oraille hapenpuutetta. Vastaavasti kasvien ja maan mikrobien hengityksen tuottamat kaasut eivät pääse haihtumaan pois ja lopulta kasvusto tukehtuu.

    "Tilanne on huolestuttava. Muuta ei voi toivoa kuin että tulisi lämmintä ja kaikki jää sulaisi pois", sanoo tutkija Antti Laine Luonnonvarakeskus Lukesta.

    Lähipäivien sääennuste ei lupaa tilanteeseen helpotusta, sillä tiedossa on jälleen ensin lauhaa ja sadetta, sen jälkeen pakkasta.

    Erityisen vaikea tilanne on tasaisilla pelloilla. Jäällä oleva vesi ei pääse valumaan pois vaan jäätyy paikoilleen ja jää paksuuntuu entisestään.

    Ongelmia on myös rinnemailla, Laine huomauttaa. Syksyllä niille pystyttiin tekemään vakoja, joita pitkin vesi pääsi pois. Nyt sellaisia ei voi tehdä.

    Suoraan sänkeen kylvetyt pellot ovat hieman paremmassa jamassa. Jos aurinko paistaa pystyssä pysyneeseen sänkeen ja näin jäähän sulaa pieniä reikiä, niin kaasut pääsisivät vaihtumaan, Laine sanoo.

    Vielä on aikaista sanoa, miten pahoja vaurioita syysviljat jään takia kärsivät. Sen näyttää aika. Nyt ei voi oikeastaan muuta kuin odottaa, sillä keinoja jääkuoren rikkomiseksi ei juuri ole.

    "Kalkitus tummilla kalkitusaineilla tehostaa auringon lämpösäteilyn vaikutusta. Siitä voisi olla apua keväämmällä nopeuttamaan jään sulamista."

    Jos keväällä joudutaan turvautumaan uusintakylvöihin, tilanne on hankala. Viime kesän sato jäi todella niukaksi, joten kylvösiemenestä voi olla niukkuutta.

    "Mitään ylimääräisiä kustannuksia ei viljelijä haluaisi", Laine sanoo viitaten tuotantokustannusten nousuun. Muun muassa lannoitteet ovat kallistuneet reippaasti.

    Lue myös:

    Sää sahaa, miten käy syysviljan? Lappeenrannassa syysvehnä, -ohra ja -rapsi näyttivät maanantaina mainioilta

    Tänä syksynä kylvettiin Suomen historian suurin syysvehnäala

    Äärimmäisyyksien kasvukausi turmeli viljelijöiden satotoiveet

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle