• Sokerijuurikkaan satonäkymät ovat kuivuudesta huolimatta hyvät – ”Onneksi juurikas on pitkän matkan juoksija”

    Sucros aloitti ensi vuoden juurikassopimushankinnan viime viikolla Okrassa. Juurikas kiinnostaa viljelijöitä aiempaa enemmän. Ensimmäisen neljän päivän aikana viljelijäsopimuksia tehtiin lähes 300.
    Tilaajalle
    Sokerijuurikas kiinnostaa viljelijöitä aiempaa enemmän. Kasvustot näyttävät tällä hetkellä ihan hyviltä.
    Sokerijuurikas kiinnostaa viljelijöitä aiempaa enemmän. Kasvustot näyttävät tällä hetkellä ihan hyviltä.  Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Kasvintuotanto
    14.7.202309:00
    Fanny Niittymaa

    Sokerijuurikaskasvustot vaihtelevat tänä kesänä alueittain ja lohkoittain. Myös jopa lohkojen sisällä on eroja.

    Kevät oli juurikkaallekin haastava. Kylvöjen jälkeen oli pakkasta ja kylmyyttä ja siihen perään vielä kuivuutta ja hellettä.

    ”Onneksi juurikas on pitkän matkan juoksija. Se jatkaa kasvua sitten, kun se saa tarvittavan veden. Se ehtii kiriä vielä, koska kasvukautta on jäljellä vielä useita kuukausia”, toteaa MTK:n sokerijuurikkaan neuvotteluryhmän puheenjohtaja Juha Wikström.

    Tänä vuonna sokerijuurikkaan siemenet eivät ole peitattuja, minkä vuoksi kasvustot ovat olleet alttiimpia tuholaisille. Tuholaisia on jouduttu torjumaan enemmän kuin aikaisemmin, minkä lisäksi joitain lohkoja on jouduttu kylvämään kokonaan uudestaan kuorettavien sateiden, hallan ja tuholaisten vuoksi.

    Juhannuksen jälkeen saadut sateet ovat tulleet tarpeeseen. ”Kasvustot näyttävät nyt ihan hyvältä, ja ne tarvitsevat paljon vettä.”

    Lisää aiheesta
    • ”Juurikkaan viljelyala kasvoi 30 prosenttia tälle vuodelle, ja haluamme jatkaa kasvua”, sanoo maatalousjohtaja Fanni Heinonen Sucrokselta.

      Maatalous | Sokerijuurikkaan hinta pysyy historiallisen korkeana – Sucros ja MTK sopivat vuoden 2024 hinnat

      Tilaajalle

    MT uutisoi viime viikolla (MT 4.7.2023) ensi vuoden sokerijuurikkaan sopimushinnasta, joka on 42 euroa juurikastonnilta. Sucros aloitti ensi vuoden sokerijuurikassopimusten teon viime viikolla Okra-näyttelyssä. Wikström on sopimushintaan tyytyväinen.

    ”Vihdoin sokerijuurikkaan ympärillä on pitkään kaivattu positiivinen vire”, hän toteaa.

    Wikström pitää sokerijuurikkaan viljelyn kannattavuutta tällä hetkellä oikein hyvänä muihin viljelykasveihin verrattuna.

    ”Muihin keväällä kylvettäviin kasveihin verrattuna juurikas on erilainen: kevätviljoille kevään ja alkukesän kuumuus ja kuivuus ovat kuolinisku, mutta juurikas jatkaa kasvuaan sitten, kun olosuhteet muuttuvat jälleen otollisiksi.”

    Riski jakautuu myös syksyllä, kun juurikas nostetaan vasta puintikauden jälkeen.

    Viljelykierrossa juurikas on hyvä välikasvi. Sillä ei ole yhteisiä tauteja viljojen kanssa, joten se katkaisee viljojen tautiputkia. Juurikkaalla on hyvä esikasviarvo, koska naatin typpi pienentää lannoitustarvetta seuraavana kasvukautena.

    ”Oma maansa täytyy kuitenkin tuntea: Helposti tiivistyvillä mailla juurikas kannattaa nostaa ajoissa hyvällä kelillä. Monipuolinen viljelykierto on tärkeää kaikilla kasveilla.”

    Sokerijuurikkaan viljelyn korkeaan kiinnostukseen on monia syitä. Tärkeimpiä syitä Sucroksen maatalousjohtaja Fanni Heinosen mukaan ovat kilpailukykyinen sopimushinta ja tilan riskinhallinta.
    Sokerijuurikkaan viljelyn korkeaan kiinnostukseen on monia syitä. Tärkeimpiä syitä Sucroksen maatalousjohtaja Fanni Heinosen mukaan ovat kilpailukykyinen sopimushinta ja tilan riskinhallinta.  Kuva: Pasi Leino

    Sucroksen maatalousjohtaja Fanni Heinonen kertoo, että juurikkaan viljelysopimusten teko vuodelle 2024 aloitettiin Okra-näyttelyssä, ja neljän päivän aikana sopimuksia tehtiin lähes 300.

    ”Olemme todella tyytyväisiä, että viljelijät ovat olleet aktiivisia ja hyvissä ajoin liikkeellä. Tämän vuoden sopimusmäärään verrattuna olemme jo yli puolessa välissä”, Heinonen iloitsee.

    Heinosen mukaan osa viljelijöistä teki nyt jo sopimuksen, mutta aikoo vielä kasvattaa alaa, kun käytännön lohkojärjestelyt tarkentuvat keväälle.

    Suurin osa sopimuksen tehneistä on viljellyt juurikasta jo aiemmin, mutta mukaan on mahtunut myös uusia sopimusviljelijöitä.

    ”Juurikastoimialalla on hyvä yhteinen tekemisen meininki. Uskon, että se lisää viljelijöiden kiinnostusta juurikkaan viljelyä kohtaan”, Heinonen kertoo.

    Heinonen kertoo, että syitä sokerijuurikkaan viljelyn korkeaan kiinnostukseen on monia, mutta muutamat argumentit nousivat viljelijöiden kanssa keskustellessa esiin.

    ”Kilpailukykyinen sopimushinta erottuu varmasti edukseen. Sen lisäksi juurikkaan viljelyllä on mahdollista tukea tilan riskinhallintaa, sillä juurikas sietää vaihtelevia sääoloja hyvin ja sen hinta on sopimuksentekohetkellä kiinnitetty koko sadolle."

    Viljelysopimusten teko päästiin nyt aloittamaan hyvissä ajoin, ja niiden teko jatkuu pitkälle kevääseen asti.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle