• Sokerijuurikkaan hinta pysyy historiallisen korkeana – Sucros ja MTK sopivat vuoden 2024 hinnat

    Sokerin maailmanmarkkinahinta on noussut jyrkästi tänä vuonna ja on korkeimmillaan vuosiin.
    Tilaajalle
    ”Juurikkaan viljelyala kasvoi 30 prosenttia tälle vuodelle, ja haluamme jatkaa kasvua”, sanoo maatalousjohtaja Fanni Heinonen Sucrokselta.
    ”Juurikkaan viljelyala kasvoi 30 prosenttia tälle vuodelle, ja haluamme jatkaa kasvua”, sanoo maatalousjohtaja Fanni Heinonen Sucrokselta. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Maatalous
    3.7.202321:00
    Tuure Kiviranta

    Sokeriyhtiö Sucros ja tuottajien MTK ovat solmineet vuoden 2024 toimialasopimuksen.

    Juurikkaan hinta pysyy historiallisen korkealla tasolla, sillä hintaratkaisu vastaa vuoden 2023 hintaa, sopijaosapuolet kertovat yhteisessä tiedotteessaan.

    Juurikkaan perushinta vuonna 2024 on 42 euroa juurikastonnia kohti. Tilahinta, joka kattaa puhtaiden juurikkaiden rahdin Säkylän tehtaalle 160 kilometriin asti, säilyy myös vuoden 2023 tasolla.

    Sokerin hinta on maailmalla noussut jyrkästi alkuvuoden aikana, selviää YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n hintaseurannasta. Satohuolien myötä sokerin maailmanmarkkinahinta on korkeimmillaan vuosiin.

    ”Sokerijuurikkaan viljelyn kannattavuus on kilpailukykyisellä tasolla. Sopimusviljelijöidemme tuottama juurikasraaka-aine on meille ensisijaisen tärkeää, ja tarkoituksemme on lisätä sokerintuotantoa Säkylän tehtaalla”, kertoo maatalousjohtaja Fanni Heinonen Sucrokselta.

    ”Juurikkaan viljelyala kasvoi 30 prosenttia tälle vuodelle, ja haluamme jatkaa kasvua”, Heinonen korostaa.

    ”Ajoissa saavutettu sopimusratkaisu tuo toimintaan pitkäjänteisyyttä ja mahdollistaa myös tulevan satovuoden suunnittelun hyvissä ajoin”, toteaa MTK:n sokerijuurikkaan neuvotteluryhmän puheenjohtaja Juha Wikström.

    Vuonna 2023 uusia sopimusviljelijöitä saatiin mukaan yli 100. Kehityssuunnan toivotaan jatkuvan samansuuntaisena. Uuden sopimusratkaisun uskotaan herättävän kiinnostusta sekä nykyisten että uusien viljelijöiden keskuudessa.

    ”Juurikas on viljelykiertoa monipuolistava viljelykasvi, joka myös tukee tilan riskinhallintaa. Juurikkaan hinta koko sadolle on kiinnitetty jo sopimuksentekohetkellä”, Wikström muistuttaa.

    Viljelysopimusten teko vuodelle 2024 alkaa Okra-messuilla Sucroksen osastolla. Messut järjestetään 5.–8.7. Oripään lentokentällä.

    Lisää aiheesta
    • Sucros Oy:n maatalousjohtaja Fanni Heinonen oli mukana Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen 70-vuotisjuhlilla ja peltopäivillä Paimiossa.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikas sinnittelee helteessä – viljelysopimuksia tehty yli sata viime vuotta enemmän

    • Sokerijuurikaskuorma Sucroksen Säkylän tehtaalla viime syksynä.

      Maatalous | Sokerin hinta noussut rajusti maailmalla – niukkuus sokerista veti vuoden laskussa olleen Faon ruuan hintaindeksinkin nousuun

      Tilaajalle
    • Sucroksen juurikaspihalla Säkylässä eletään kiireisiä viikkoja.

      Kasvintuotanto | Suomen ainoa sokeritehdas jyskyttää nyt yötä päivää: Rekka ajaa pihaan joka kahdeksas minuutti

      Tilaajalle
    • Yksivuotisen kiinteähintaisen viljelysopimuksen perushinta vuodelle 2023 on Sucroksen mukaan 42 euroa juurikastonnia kohti.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikkaan hinta nousee yli 10 euroa tonnilta

    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    sokerin hinta
    MTK
    Sucros
    maataloussopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen