• Investointitukien määrä jatkaa laskuaan – isoja eläinpuolen rakennushankkeita vain vähän

    Tuttuun tapaan maatalouden investointituet painottuvat voimakkaasti läntiseen Suomeen. Viime vuonna Suomessa ei tehty ainuttakaan lihakarjatalouden laajennusinvestointia.
    Tilaajalle
    Tuotantorakentaminen painottui myös vuonna 2023 totuttuun tapaan Länsi-Suomeen ja erityisesti pohjalaismaakuntiin. Seinäjokelaisen maatalousyrittäjän Juhani Pitkärannan kylmäpihatto hiehoille oli helmikuussa viimeistelyä vaille valmis.
    Tuotantorakentaminen painottui myös vuonna 2023 totuttuun tapaan Länsi-Suomeen ja erityisesti pohjalaismaakuntiin. Seinäjokelaisen maatalousyrittäjän Juhani Pitkärannan kylmäpihatto hiehoille oli helmikuussa viimeistelyä vaille valmis. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Rakentaminen
    16.3.202404:00
    Jukka Koivula

    Maatalouden investointitukien hakumäärät ovat olleet viime vuosina laskusuunnassa.

    ”Investointien määrä maataloudessa laski edelleen vuoden 2022 tasosta. Viime vuonna investointitukia myönnettiin koko maassa yhteensä noin 72 miljoonalla eurolla”, Ruokaviraston erityisasiantuntija Aulis Kuusela kertoo.

    Isoja kotieläinpuolen rakennushankkeita pistettiin Suomessa viime vuonna vireille vähänlaisesti.

    ”Yli miljoonan euron kustannusarvioita kotieläinrakennuksissa oli kymmenen. Lisäksi oli yhdeksän kappaletta eläinpuolen rakennushankkeita, joissa kustannusarvio oli puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä”, Kuusela toteaa.

    Viime vuonna Suomessa ei tehty ainuttakaan lihakarjatalouden laajennusinvestointia.

    Maatiloilla investoidaan tällä hetkellä huomattavasti aktiivisemmin energiaratkaisuihin kuin tuotantotiloihin.

    ”Energiainvestoinnit edelleenkin pysyivät korkealla tasolla, vaikka pudotusta vuoteen 2022 oli avustuksen osalta noin 10 miljoonaa euroa”, Kuusela sanoo.

    ”Yli miljoonan euron kustannusarvioita kotieläinrakennuksissa oli vain kymmenen.” Aulis Kuusela

    Biokaasulaitoksia ei tuettu viime vuonna yhtään kappaletta.

    Muutoin investointitukien pääpaino oli pienissä hankkeissa, kuten salaojituksissa, varastoissa sekä ympäristön tilaa ja työympäristöä parantavissa investoinneissa.

    Tuttuun tapaan maatalouden investointituet painottuvat voimakkaasti läntiseen Suomeen, erityisesti pohjalaismaakuntiin.

    Eniten investointitukia myönnettiin vuonna 2023 Etelä-Pohjanmaalle, yhteensä 308 kappaletta. Pohjanmaalle niitä myönnettiin 264 kappaletta ja Pohjois-Pohjanmaalle 224.

    Itä-Suomessa on huomattavasti hiljaisempaa. Itäisistä maakunnista edukseen erottuu Pohjois-Savo, jonne investointitukipäätöksiä siunaantui 139 kappaletta.

    Kainuuseen investointitukia myönnettiin viime vuonna vain 21 hankkeeseen ja Lapissa 29:ään.

    Lisää aiheesta
    • Tänä vuonna rakentamisen on saanut aloittaa omalla riskillään, kun investointitukihakemus on tullut vireille. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Investointitukien maksupäivä vielä epävarma – ”Tietojärjestelmäpäivitykset tuntuvat menevän lähes poikkeuksetta pieleen”

      Tilaajalle
    • Laajennuksen myötä eläinmäärä yli kolminkertaistuu maatalousyrittäjä Jussi Lohikosken sonnikasvattamossa Kurikassa.

      Rakentaminen | Sonnikasvattamon laajennus parantaa tautiturvallisuutta — ”Osastointia ja hyvinvointia haettiin, ja sitä saatiin”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein