

Kun kauniilla paikalla Enontekiön kuntakeskuksen Hetan tasalla sijaitsevan Peltovuoman kylän takana horisontissa erottuu Pallas-Ounastuntureiden jono, ollaan korkealla Lapissa ja etäisyydet ovat sen mukaiset.
Hettaan on 30, Muonioon 80, Kittilään 110 ja Rovaniemelle 260 kilometriä.. Näistä jälkimmäisessä on myös lähin DeLavalin huoltopiste. Kati ja Kai Peltovuoman tilalle hankittiin merkin lypsyrobotti vuonna 2016. Tila on tiettävästi maan kolmanneksi pohjoisin lypsyrobottitila.
”Kun pihatto valmistui vuonna 2012, hankimme käytetyn lypsyaseman, vaikka pohdimme jo silloin lypsyrobotin hankkimista. Rahkeet eivät siihen vielä silloin riittäneet ja tietysti tämä sijaintikin vähän arvelutti. Kauppiaat olisivat kyllä tänne robotin myyneet”, Kai Peltovuoma kertaa.

Pihattoa laajennettiin 2014 ja jo silloin robotille varattiin paikka. Muutenkin navetan suunnittelussa varauduttiin robottilypsyyn ja samalla lehmämäärän lisääntymiseen.
”Sen verran tämän pohjoinen sijainti vaikutti, että robottia ostettaessa myyjä edellytti myös varalypsyjärjestelmän hankkimista, mutta koskaan emme ole sitä tarvinneet”, Kati Peltovuoma jatkaa.
”Sen verran tämän pohjoinen sijainti vaikutti, että robottia ostettaessa myyjä edellytti myös varalypsyjärjestelmän hankkimista, mutta koskaan emme ole sitä tarvinneet.” Kati Peltovuoma
Lypsyrobotin valinnassa tilalla painoi hinnan lisäksi huollon saatavuus. Vaikutusta oli myös sillä, että navetan muutkin laitteet ovat DeLavalilta. Tällä varmistettiin, että samalla korjaus- tai huoltokäynnillä voidaan huoltaa nekin.
Peltovuomat korostavat, että lypsyrobotin huolto ei ole Enontekiön korkeudella mikään ongelma. Se toimii kuten muuallakin, vain etäisyydet ovat pidemmät. Tilan kattavan huoltosopimuksen mukaan robotti käydään huoltamassa neljän kuukauden välein.
Ongelmatilanteissa käytössä on myös 24/7-päivystys, josta saataviin neuvoihin Peltovuomat ovat todella tyytyväisiä. Varsinkin pitkien etäisyyksien vuoksi se on erittäin tärkeä palvelu.
”Vaikka on kieltämättä iso kynnys soittaa yöllä, mutta meille sanotaan aina, että soittakaa vaan, me olemme täällä sitä varten. Emme me täältä kuitenkaan ala turhaan soittelemaan”, Kati Peltovuoma huomauttaa.

Kerran on robotin kanssa tullut isompi hätä, kun pumppu rikkoutui, ja tarvittiin huoltomiestä. Ongelmana vain oli, että tällä oli huoltotyöt kesken Pudasjärvellä, josta matkaa on Peltovuomaan yli 450 kilometriä, enemmän kuin Helsingistä Vaasaan.
”Hän ei päässyt heti lähtemään ja ne kahdeksan tuntia ilman lypsyä olivat pitkät odottaa ennen kuin apu saapui tänne illansuussa. Usein huoltomies jää yöksi ja jatkaa vielä aamulla töitä, mikä on aivan mahtavaa palvelua”, Kati Peltovuoma kiittelee.
Tuo huoltomies on Lasse Määttä, jonka asemapaikka on Rovaniemellä. Peltovuomat kiittelevätkin häntä lämpimästi. Kati Peltovuoman mukaan Määttä on ihan lääkärin veroinen, harkitseva ja tarkka huoltomies.
Robottia hankittaessa yhtenä vaihtoehtona oli huollon järjestäminen Norjan puolelta Kautokeinosta, josta matkaa tilalle on 100 kilometriä. Sitä ei kuitenkaan saatu toimivaksi ja viimeistään koronavuosina se olisi loppunut.
”Usein huoltomies jää yöksi ja jatkaa vielä aamulla töitä, mikä on aivan mahtavaa palvelua.” Kati Peltovuoma
Robottilypsy on tuonut Peltovuoman tilalle joustavuutta, kun etäisyydet ovat pitkät. Samalla se on helpottanut myös työmäärää aiemmasta, joskin omat haasteensa oli siirtymisessä muutamassa vuodessa parsinavetasta pihattoon ja lypsyasemaan ja siitä robottilypsyyn.
Peltovuomat huokaisevatkin, että lehmät piti aina opettaa uudestaan, ja kun kaikki eivät oppineet uuteen, kaikkein hankalampia lehmiä oli pakko poistaa.
”Vieläkin haemme sellaisia lehmiä lypsämään, joiden lypsy on epätäydellinen. Tiedämme tekevämme ylimääräistä työtä ja olevamme aika pitkämielisiä, kun emme laita tällaisia lehmiä kovin herkästi pois.”
”Toisaalta täällä on kovin vähän vertaistiloja, joten toimimme omalla putkinäöllämme. Joku ulkopuolinen varmaan toimisi toisin”, Kati Peltovuoma pohtii.
Peltovuomat korostavat, että lypsyrobotin huolto ei ole Enontekiön korkeudella mikään ongelma. Se toimii kuten muuallakin, vain etäisyydet ovat pidemmät.
Lehmämäärä oli korkeimmillaan jopa 75, mutta se osoittautui liian työlääksi. Samalla robottilypsyn riskit kasvoivat, kun robotin vapaa kapasiteetti jäi hyvin ohueksi.
”Nyt lehmämäärä on vakiintunut noin 60:een. Työmäärä on vähentynyt, mutta tulos on pysynyt samana”, Kai sanoo.
Maidontuottajat Kati ja Kai Peltovuoma
Sukupolvenvaihdos vuonna 1994, jolloin tilalla oli 10 lehmää, kaksi hiehoa ja 3,5 hehtaaria peltoa
Parsinavettaa laajennettiin vuosina 1997 ja 2005. Uusi pihatto valmistui 2012, laajennus vuonna 2014 ja robottilypsyyn siirryttiin vuonna 2016.
Noin 60 lehmää, nuorkarjaa sekä lihanautoja.
Lypsykarjan päärotuna holstein ja lypsykertojen vuorokausimäärä on noin kolme.
Säilörehu saadaan omilta pelloilta ja ape tehdään sekoittamalla maittavampaa kevätsatoa syyssatoon. Väkirehu kioskeista ja robotilta
Varsinkin kevätsato valmistuu Lapin kesässä nopeasti korjuukuntoon ja voi mennä parissa päivässä yli. Peltotyöt tehdään omalla kalustolla