• Videoblogi vie tirkistelemään maatilalle

    Ensin kirjoitettu blogi, sitten videoitu vlogi. Savolainen lihankasvattaja Simo Räty raottaa Kiekkalan maatilan arkea, koska haluaa vaikuttaa kuluttajien tietämykseen nykymaataloudesta. Maaseutuammattiin-yhdistys järjesti ensimmäisen alan ihmisille suunnatun videopäiväkirjakurssin.
    Laura Parmainen kuvaa Simo Rädystä videota.
    Laura Parmainen kuvaa Simo Rädystä videota. Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous
    13.4.201513:37
    MT toimitus

    "Onhan tässä sitäkin, että haluaa itse kuvata ja näyttää, mitä työ maatilalla tänä päivänä on. Ei tarvitse kenenkään tulla salaa kuvaamaan", pohtii 29-vuotias isäntä Simo Räty Kiekkalan tilalla Kuopion etelälaidalla.

    Rahaa hän ei videobloginsa kautta ainakaan ensisijaisesti halua, tärkeämpää hänelle on yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

    Kurssin idean äiti, Maaseutuammattiin yhdistyksen toiminnanjohtaja Niina Mäntyniemi iloitsee siitä, että heti Pohjois-Savosta löytyi useita aktiivisia osallistujia kurssille. Hänen ajatuksenaan on se, että videopäiväkirjat toimivat hyvänä apuna ammatinvalintaansa miettiville nuorille.

    "Luonnonvara-alat kaikkineen edustavat pientä ammattiryhmää, jonka pitää itse pitää huolta näkyvyydestään eri medioissa. Omaa alaa kannattaa tuoda ylpeästi esille", Mäntyniemi muistuttaa.

    Yhdistys järjestää runsaasti opinto- ja tutustumisretkiä tiloille ja muihin maaseutukohteisiin, mutta netin kautta tiedonvälittäminen tuo siihen oman lisänsä.

    Videokurssilaisille kouluttajana toiminut Timo Jakola kannusti kurssilaisia moneen kertaan, että kännykkäkamerallakin pääsee alkuun ja tärkeintä on poistaa aloittamisen esteet.

    "Muistakaa luovuus ja se, ettei tämä ole niin vakavaa touhua. Lyhyet perin minuutin viestit toimivat netissä parhaiten. Asia kannattaa palastella pieniin osiin ja tuoda uutta kuvaa säännöllisesti esittelyvideon alle. Näin ihmiset tottuvat seuraamaan ja odottavat aina uutta materiaalia", Jakola kertoi Simo Rädyn tilalla pidettynä kuvauspäivänä.

    https://youtu.be/xnCKTjpeaQs

    Lue lisää Maaseudun Tulevaisuuden maanantain numerosta.

     

    Artikkelin aiheet
    Simo Räty
    videoblogi
    maaseutu
    maatilaelämä
    Maaseutuammattiin-yhdistys
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle