• Pula kananmunista nostaa myös tuottajahintaa

    Munakunnan tuottajahinnat ovat nousseet noin kymmenen prosenttia vuoden alusta. Ulkomaisia munia tuskin tulee ruokakauppoihin, vaikka pula jatkuu.
    Kuva: MT arkisto
    Maatalous
    20.4.201207:00
    MT toimitus

    Munakunnan tuottajahinnat ovat nousseet noin kymmenen prosenttia vuoden alusta. Munista on nyt pulaa, koska tuotanto on väliaikaisesti laskenut ja kysyntä kasvanut.

    ”Tottakai kysynnän kasvu parantaa munien tuottajahintoja. Olemme nostaneet tuottajahintoja jo pari kertaa vuoden alusta”, Munakunnan toimitusjohtaja Jan Lähde sanoo.

    Lähde arvioi hintojen nousun jatkuvan.

    ”Olemme luvanneet nostaa hintoja vielä lisää. Ehkä loppukesästä ne voivat nousta edelleen”, hän ennakoi.

    Munien tuotanto on alentunut kiristyneiden häkkisääntöjen vuoksi. Osalla tuottajista on kanaloiden muutostyöt vielä kesken ja osa lopetti kokonaan sääntöjen muututtua vuoden vaihteessa.

    Lisäksi munien kysyntä on kasvanut alkuvuonna noin 13 prosenttia.

    ”Se oli meille yllätys. Olemme toimittaneet alkuvuonna 17 prosenttia enemmän munia, mutta se ei ole riittänyt”, Lähde sanoo.

    Samalla munien kuluttajahinnat ovat nousseet.

    Tyhjiä hyllyjä kaupoissa tuskin täytetään ulkomaisilla kananmunilla.

    ”Vähittäismyyntiin tuotavien munien säännöt ovat niin tiukat, että tuskin Suomessa on yhtään yritystä, joka siihen lähtee”, Munakunnan myyntijohtaja Ilkka Tirkkonen sanoo.

    Munakunta arvioi pulan jatkuvan loppukesään tai alkusyksyyn.

    Artikkelin aiheet
    kananmunapula
    maatalous
    tuottajahinnat
    Munakunta
    elintarvikeala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle