• Tekoäly seuraa sonnien käyttäytymistä lämminkasvattamoissa ‒tavoitteena eläinten parempi hyvinvointi

    Tutkimushankkeen tuloksia voidaan hyödyntää erilaisten kasvattamojen vertailussa sekä eläinten hyvinvoinnin edistämisessä.
    HKScanin uudessa hyvinvointitutkimuksessa hankitaan tietoa sonnien käyttäytymisestälämminkasvattamossa videokuvantamisen avulla sekä kehitetään tekoälyn hyödyntämistä eri käyttäytymistoimien tunnistamisessa videolta.
    HKScanin uudessa hyvinvointitutkimuksessa hankitaan tietoa sonnien käyttäytymisestälämminkasvattamossa videokuvantamisen avulla sekä kehitetään tekoälyn hyödyntämistä eri käyttäytymistoimien tunnistamisessa videolta.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Lihantuotanto
    2.6.202309:00
    Terhi Torikka

    HKScan on ryhtynyt tutkimaan lämminkasvattamoissa elävien sonnien käyttäytymistä uudenlaisessa tutkimushankkeessa. Tavoitteena on saada lisätietoa sonnien luontaisesta käyttäytymisestä hyödyntämällä tekoälyä ja videokuvantamista.

    Älykameroiden etu on, että niillä pystytään tarkkailemaan eläimiä silloinkin, kun ihminen ei ole paikalla. Tiedon avulla tarkastellaan esimerkiksi, paljonko sonnit käyttävät aikaa makaamiseen, syömiseen, seisoskeluun ja sosiaaliseen käyttäytymiseen.

    ”Perustoimintojen lisäksi selvitetään mahdollisuutta opettaa konenäkö tunnistamaan tarkemmin sosiaalista käyttäytymistä kuten leikkimistä tai kehonhoitoa. Lisäksi kehitämme karjaharjan käytön mittaustekniikkaa tekoälyn avulla”, kertoo HKScanin eläinlääkäri Heidi Härtel tiedotteessa.

    Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kasvattamo-olosuhteiden vertailussa sekä eläinten hyvinvoinnin kehittämisessä.

    Tiedolle on tarvetta, sillä suomalainen nautatutkimus on painottunut pitkälti lypsylehmiin ja vasikoihin, HKScanin tiedotteessa todetaan.

    ”Tämän tutkimuksen avulla saadaan uutta tietoa sonnien käyttäytymisestä. Eläinten käyttäytymistä lukevat tekoälysovellukset vaikuttavat todella kiinnostavilta työkaluilta edistää eläinten hyvinvointia”, toteaa tiedotteessa dosentti Laura Hänninen Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

    Hankkeessa ovat mukana HKScanin lisäksi Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta, Empirica Finland, JAMKin tutkinto-opiskelija sekä tutkimuskohteena oleva HKScanin sopimustila. Hankkeeseen on myönnetty rahoitusta Business Finlandilta.

    Lisää aiheesta
    • Arkistokuva lihakarjasta.

      Lihantuotanto | HKScan siirsi alkutuotannon neuvonnan ja kehityksen InnoAgroon

      Tilaajalle
    • Karhulan Usko oli HKScanin viime viikonloppuisen huutokaupan huudetuin sonni. Ostaja kotiutti Uskon 6 750 eurolla.

      Lihantuotanto | Maatilojen tiukka taloustilanne näkyy sonnihuutokaupassakin – HKScanilla osattiin odottaa nihkeää kaupankäyntiä

    • Risto Tikkanen hämmästelee tuottajan kohtelua tuen takaisinperinnässä. Tukikäytännöt ovat miehelle tuttuja, sillä hänellä on ollut emolehmätila vuodesta 1991. Nyt lauman kunkkuna on nelivuotias Riemu-sonni.

      Maatalouspolitiikka | Tuen takaisinperintä yhdeksän vuotta tarkastuksen jälkeen tyrmistyttää luomutuottajaa: ”Viljelijällä ei tunnu oikeusturvaa olevan”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    eläinten hyvinvointi
    sonnit
    HKScan
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys