
Vuodesta 1975 toteutettu 4H:n maatalousmuovikeräys saavutti jälleen uuden ennätyksen, kun lähes juhlavuoden tavoitteeksi asetettu miljoona kiloa lannoite-, rehu- ja siemensäkkimuovia palautettiin kierrätykseen maatiloilta. Kerättyjä säkkejä, kaikkiaan 916 000 kiloa, hyödynnetään uusien suursäkkien, muovihylsyjen ja sidontavannenauhojen valmistuksessa.
Reilu Teko -keräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen, joka juhlan puheenvuorossaan kiitti 4H-yhdistyksiä yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmastakin tärkeänä pidettävästä, ympäristön ja nuorten hyväksi tehdystä työstä.
”Keräys on osaltaan esimerkki siitä, miten ruuantuotannon ketju pidetään kestävällä tavalla toiminnassa.”
Pesonen mainitsi keräyksen tuoneen työtä ja mukavasti taskurahaa 128:lle nuorelle ympäri maan. 50 vuoden saatossa maatalousmuovia on kerätty hankkeessa yhteensä noin 43 miljoonaa kiloa.
”Keräys tarjoaa nuorille mahdollisuuden kokea tehdystä yhteistyöstä saatu hyöty ja sen tuoma arvonlisä yhteiskunnassa. Nuoret ottavat keräyksen kautta myös vastuuta omasta ympäristöstään.”
Keräyspisteitä oli juhlavuonna aiempaa useammalla paikkakunnalla.

Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg korosti yhteistyön merkitystä keräyksen onnistumisessa.
”Onnistuminen syntyy viljelijöiden sitoutumisesta, nuorten työpanoksesta ja kumppaneiden tuesta. Yhdessä luomme ratkaisuja, jotka vievät maataloutta kohti kestävämpää tulevaisuutta.”
Yara Suomi luovutti säkkikeräyksen tuotot, 210 000 euroa, 4H-järjestöille. Tuotot ohjataan paikallisten 4H-yhdistysten toiminnan tukemiseen ja yhdistysten nuorisotyöhön.
Vuoden työllistäjänä palkittiin Huittisten 4H-yhdistys, Vuoden tulokas -palkinto myönnettiin Noormarkun 4H-yhdistykselle ja Vuoden nousija -maininnan sai Kannuksen 4H-yhdistys.
”Kannuksessa keräysmäärä nousi tuhannesta noin seitsemään tuhanteen säkkiin”, kiitteli palkinnot jakanut Westerberg.
Westerberg mainitsi puheessaan, että ulko- ja sisäsäkkien erottelua pitäisi pystyä kehittämään edelleen, sillä sisäsäkkien materiaali on arvokkaampaa.

Juhlavuoden erikoiskategoriana oli lisäksi paras paikallinen näkyvyys, jossa palkinnon sai Pyhäjoen 4H-yhdistys. Pyhäjoen 4H on toteuttanut monipuolista viestintää, johon on osallistettu myös paikalliset keräykseen osallistuneet nuoret.
Juhlassa Pyhäjoen 4H:n palkinnon vastaanottivat Lauri Ojala ja Miro Roukala. Molemmat nuoret ovat olleet 4H-toiminnassa pienestä pitäen. Mieleenpainuvimpia ovat olleet retket ja leirit. Parin vuoden ajan nuoret ovat olleet aktiivisesti myös työpalvelutoiminnassa. Kesät leikataan nurmikkoa, talvisin tehdään lumitöitä.
Erityisesti pienillä paikkakunnilla 4H:n nuorten työllistämistoimilla on iso arvo. Paljon on kiinni nuorten omasta aktiivisuudesta. Palkitut Ojala ja Roukala eivät tunnu kesällä ehtineen juuri laakereillaan levätä.
”Olen tehnyt töitä työpalvelun kautta, mutta suunnitelmissa on oman 4H-yrityksen perustaminen”, Miro Roukala kertoi.
Säkkejä nuoret keräsivät kahdestaan noin 1500. Työstä saatua palkkiota he pitivät riittävänä kannustimena toimeen tarttumiseksi.
”Kolmen viikon ajan oltiin keräyksessä töissä. Lisäksi ehdin olla työpalvelussa nurmikkoa leikkaamassa, ja kaupassa töissä”, mainitsi Lauri Ojala kesästään.
Palkitut yhdistykset saivat 500 euron palkintorahan ansioistaan Reilu Teko-keräyksen toteuttajina.
Reilu Teko -säkkikeräyksen järjestävät 4H-järjestöt ja Yara Suomi. Yhteistyökumppaneina toimivat myös Hankkija, Lassila&Tikanoja, Lantmännen Agro, A-Rehu, Peltosiemen, Tilasiemen, Viljelijän Berner sekä Landbygdens Folk ja Maaseudun Tulevaisuus.