• Norja aikoo kieltää turkistarhauksen – turkistarhaajat: "viimeistä sanaa ei ole sanottu"

    Elinkeino halutaan ajaa alas vajaassa kymmenessä vuodessa.
    Norjan turkistuottajat eivät hyväksy päätöstä turkistarhauksen kiellosta.
    Norjan turkistuottajat eivät hyväksy päätöstä turkistarhauksen kiellosta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    15.1.201811:11
    STT

    Norjan hallitus aikoo kieltää turkistarhauksen. Turkistarhojen toiminta aiotaan lopettaa vuoteen 2025 mennessä.

    Norjan turkistuottajat eivät hyväksy päätöstä.

    Tämä on todella vakavaa. Olemme erittäin pettyneitä siihen, että meidät uhrataan, sanoo Norjan turkistuottajien edustaja Bertran Trane Skardsem SVT:n haastattelussa.

    Skardsemin mukaan viimeistä sanaa ei kuitenkaan ole vielä sanottu, ja turkistuottajat toivovat, ettei hallitus saa suunnitelmaansa läpi.

    Tämä on fantastinen uutinen. Tämä ei koske pelkästään eläimiä, jotka eivät enää synny vain siksi, että ne voitaisiin tappaa turkkinsa vuoksi. Samalla se antaa hyvän esimerkin Ruotsille ja tuleville ruotsalaisille selvityksille, iloitsi Oikeutta eläimille -järjestön Norjan puheenjohtaja Camilla Björkbom SVT:lle

    Suomen Oikeutta eläimille -järjestö iloitsee Norjan päätöksestä ja toivoo myös vastaavaa.

    Toivomme, että myös Suomen hallitus ottaisi uudelleen harkintaan hallitusohjelmaan kirjatun nollalinjauksen eläinsuojeluun tehtävistä satsauksista. Eläinsuojelun surkeasta tasosta on tulossa meille todellinen häpeäpilkku, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedotteessa.

    Ruotsi ja Tanska ovat kieltäneet kettujen häkkikasvatuksen verkkopohjaisissa häkeissä. Ruotsissa on tekeillä uusi eläinsuojelulaki, mutta lakiluonnoksessa ei ole ehdotettu muutoksia turkiseläinten pitoon.

    Norjassa muutos on nopea, sillä vielä vuosikymmenen alussa Norja kasvatti tarhausta.

    EU-maista Hollanti, Britannia ja Itävalta ovat kieltäneet tarhauksen. Hollannissa kielto astuu voimaan vuonna 2024.

    Suomessa on vajaat tuhat turkistarhaa.

    Artikkelin aiheet
    Norja
    turkistarhaus
    eläinsuojelu
    Oikeutta eläimille
    turkistarhaajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle