• Lintuinfluenssa Ruotsissa – 28 000 kalkkunaa lopetetaan

    Tautitapauksen myötä suuri osa Etelä-Ruotsista on nyt määritelty riskialueeksi. Lintuinfluenssa tarttuu helposti linnusta toiseen.
    Suomessa ei ole tänä vuonna todettu lintuinfluenssaa siipikarjatiloilla. Kuvituskuvan kalkkuna ei liity tapaukseen.
    Suomessa ei ole tänä vuonna todettu lintuinfluenssaa siipikarjatiloilla. Kuvituskuvan kalkkuna ei liity tapaukseen. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Eläintaudit
    29.10.202514:30
    Piia Lehojärvi

    Ruotsissa Tomelillan kunnassa Skånen läänissä on todettu lintuinfluenssa kalkkunatilalla. Asiasta tiedottaa maan maatalousvirasto.

    Kalkkunatilalta lopetetaan 28 000 eläintä, kertoo ruotsalainen ATL.

    Suuri osa Etelä-Ruotsista kuuluu nyt lintuinfluenssan riskialueeseen.

    Lisää aiheesta
    • Riski lintuinfluenssan leviämisestä kasvaa muuttolintujen myötä syksyisin ja keväisin. Kuvassa valkoposkihanhi.

      Eläintaudit | Eurooppa kampanjoi vakavaa lintutautia vastaan – ohjeet koskevat myös harrastekanaloita

    Ruotsissa todettiin lintuinfluenssaa viimeksi harrastekanalassa aiemmin lokakuussa. Kaupallisilla tiloilla viimeisin tautitapaus oli tämän vuoden helmikuussa fasaaneilla. Viime vuonna tautitapauksia oli alkuvuodesta kolme.

    Suomessa ei viime vuonna todettu yhtään lintuinfluenssatapausta siipikarjatiloilla. Luonnonvaraisilla linnuilla sen sijaan tautitapauksia on todettu Suomessakin useampia.

    Lintuinfluenssa tarttuu erittäin helposti linnusta toiseen, kertoo Ruokavirasto. Infektion saanut lintu erittää virusta hengitysilmaan ja erityisen runsaasti ulosteisiin. Lintujen välillä influenssavirus leviää erityisesti ulostekontaktissa, esimerkiksi jos sairastunut lintu pääsee likaamaan lintujen rehun.

    Jo puhjenneeseen tautiin ei Ruokaviraston mukaan ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää.

    Lisää aiheesta
    • Lintuinfluenssa kykenee sairastuttamaan lintujen lisäksi muita eläimiä, ja viruksen tiedetään tarttuvan ihmisiin. Kuvassa terve strutsi suomalaisella eläintilalla.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssasta puhkesi riita Pohjois-Amerikassa – Pitääkö 400 strutsia tappaa vai pelastaa?

    • Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

      Eläintaudit | Norjassa on jouduttu lopettamaan naaleja lintuinfluenssan takia

    • Suomessa lintuinfluenssaa ei ole todettu siipikarjassa eikä muissakaan tuotantoeläimissä.

      Eläintaudit | Reuters: Lintuinfluenssa sairastuttanut lypsykarjaa jo 17 USA:n osavaltiossa

    • Maailmalla nyt kiertävä, vakavaa tautia aiheuttava lintuinfluenssan H5-alatyyppi voi olla yllättävä. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP.

      Hyvinvointi | Lintuinfluenssa on tarttunut jo lehmiin ja turkiseläimiin – Voiko tauti kehittyä ihmisten pandemiaksi?

    Artikkelin aiheet
    lintuinfluenssa
    Ruotsi
    kalkkuna
    eläinsairaudet
    Skåne
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle