

Naudanlihantuottaja Kari Pekonen Parikkalasta on hyvin pettynyt. Kesäkuun alussa useiden viivytysten jälkeen lopulta maksetut korvaukset hanhien muuttomatkallaan aiheuttamista satotuhoista jäivät lähes puoleen odotetusta.
Hanhet söivät Pekosen nurmia noin 107 hehtaarin alalta. Korvausta tuhoista maksettiin kuitenkin vain runsaalta 50 hehtaarilta. Lopun alan perusteluina olleet kuvat oli hylätty.
”Menetys on noin 30 000 euroa”, Pekonen kertoo.
Pekonen toimitti kuvia erikseen sähköpostilla, kuten viljelijöitä ohjeistettiin, koska vipumobiili ei keväällä 2023 toiminut. Hän kävi myös maaseututoimen kanssa läpi sen, miltä lohkoilta kuvat olivat.
”Tavallisten kuvien piti kelvata ja tuhot olivat selkeitä. Sitten kävi kuten ennustinkin. Talven aikana linja muuttui. Näköjään virastossa voidaan jälkikäteen päättää, missä tuhoja oli ja missä ei. Viljelijöihin ei luoteta.”
Hän kertoo kuullensa, että myös muiden saman alueen viljelijöiden korvaushakemuksien kuvia on hylätty.

Perusteluina kuvien hylkäämiselle oli muun muassa, että Pekonen olisi toimittanut samoja kuvia useaan kertaan.
”En oikein usko, että virhe olisi tapahtunut 50 hehtaarin kohdalla. Etenkin viime vuonna tässä olisi pitänyt olla joku tolkku, kun mobiili ei toiminut, eikä se toimi aina vieläkään.”
Hän pitää kuvien vaatimuksia muutenkin osin kohtuuttomia.
”Kuvan pitää olla otettu lohkon sisältä ja hanhien on oltava maassa, ei ilmassa. Kyllähän linnut kerkeävät lähteä lentoon, kun sovellus pyytää kallistelemaan puhelinta.”
Ratkaisut kuvien hyväksymisestä tehdään paikallisessa maaseututoimessa. Parikkalassa se on Etelä-Karjalan maaseututoimi.
Etelä-Karjalan maaseututoimen johtaja Susanna Eskola kertoo, että noin 17 prosenttia lintupeltotoimenpiteeseen haetusta alasta on hylätty.
”Hakemukset on käsitelty Ruokaviraston ohjeen mukaan ja linja on ollut yhtenäinen”, hän vakuuttaa.
Pääsääntöisesti syy hylkäämiselle on ollut epäselvissä kuvissa. Vipu-mobiilin ongelmien vuoksi kuvia vuoden 2023 lintupelloista on voinut toimittaa esimerkiksi sähköpostitse.
Syy kuvan hylkäämiselle voi olla esimerkiksi se, että kuvaa ei ole pystynyt sijoittamaan tietylle lohkolle. Kuvassa pitäisi näkyä jokin erityispiirre, kuten metsän laitaa, tietä tai kalliota, jonka avulla lohkon voi sijoittaa kartalle. Lisäksi kuvasta on pystyttävä toteamaan hanhien levähtäminen ja kasvuston vaurioituminen, Eskola listaa.
”Koen kuitenkin, että olimme hellämielisiä, koska kyseessä oli ensimmäinen vuosi, eivätkä ohjeet kuvien ottamiseen olleet aivan selvät.”
Ohjeet tarkentuivat vuodelle 2024 ja Eskola toivookin, että kuvia on otettu useita lohkoa kohden. Sama ohje toimii myös kuluvan kesän selvityspyyntöihin.
Naapurimaakunnassa Pohjois-Karjalassa, missä tapahtuu valtaosa koko maan hanhituhoista, korvaushakemuksia on hylätty jonkin verran kuvien perusteella, kertoo Nina Hiltunen Liperin maaseututoimesta.
Kuvia on hylätty esimerkiksi sen takia, että kuvaa ei ole otettu vahingon tapahtuma-aikaan tai kuvasta ei voi havaita lintujen ruokailua tai levähtämistä. Myös syksyllä syötyjä kerääjäkasvikuvia on hylätty, koska vahinko on pitänyt tapahtua tuotantokasville.
Kuvat on käyty maaseututoimessa läpi Ruokaviraston käsittelyohjeiden mukaan ja tarvittaessa pyydetty hakijalta lisäkuvia.
”Monet tuhoalueista ovat maaseututoimelle tuttuja ja vahingon todentamista on voitu täydentää sillä, että viranomaiset ovat itsekin käyneet paikalla.”
Hiltusen mukaan näin on toimittu etenkin siksi, että kyseessä oli ensimmäinen vuosi, jonka jälkeen ohjeet kuvaamiseen ovat täydentyneet.

Uusi takaisku saa Pekosen yhä vakavammin pohtimaan karjasta luopumista kokonaan. Pääluku on jo vähentynyt hanhien myötä paljon.
”Ensi talvena lasken, kannattaako ennemmin tehdä muita töitä ja myydä heinät jollekin hevostilalle Etelä-Suomeen.”
Hän ei ole ajatuksineen yksin.
”Huolestuttavan moni pohtii, miten saisi hallitusti lopetettua. Rahoituksen saaminen on toinen suuri ongelma. Tiloilla tehdään vain pakolliset asiat, investoimaan ei pystytä.”
Tohmajärveläinen Heikki Raerinne puolestaan harmittelee lintupeltokorvausten maksatuksen rajua myöhästymistä.
”Hanhet kerkesivät syödä saman alueen kaksi kertaa ennen kuin ensimmäisestäkään maksettiin korvausta. Se on melko pitkä tiliväli, jos pitäisi ostaa esimerkiksi rehuja.”