Typpilannoitteiden hintojen voimakas lasku on jatkunut Euroopassa, kertoo saksalainen maatalouslehti Agrarheute. Hinnat ovat nyt samaa luokkaa kuin syys–lokakuun vaihteessa 2021.
Suurin syy lannoitteiden hintojen laskuun on ollut kaasun halpeneminen erityisesti Euroopassa, mutta myös Yhdysvalloissa. Ensimmäistä kertaa syyskuun 2021 jälkeen kaasun hinta on Euroopassa laskenut alle 50 euron rajan.
Viikolla hinta oli hetkittäin 49 euroa megawattitunnilta. Perjantaina noin 52 euroa. Kaasun halpeneminen on laskenut merkittävästi typpilannoitteiden tuotantokustannuksia. Kalleimmillaan viime syksynä kaasu maksoi yli 330 euroa megawattitunnilta.
Jos kaasu edelleen halpenee, jatkuu myös lannoitteiden hinnanlasku tulevina viikkoina ja kuukausina, Agrarheute kirjoittaa.
Kaasun hinta voi kuitenkin kääntyä nousuun, jos Kiinan talous lähtee kasvuun tai Euroopan talous elpyy odotettua nopeammin.
Toinen riski lannoitemarkkinoilla Agrarheuten mukaan on, että Venäjä joko itse tai pakosta vähentää lannoitevientiään. Viime aikoina Venäjä on toimittanut merkittäviä määriä typpilannoitteita maailmanmarkkinoille.
Useissa maissa viljelijöitä harmittaa lannoiteteollisuuden ja jälleenmyyjien kovat tulokset viime vuodelta. Lannoitteiden hinnat seurasivat kaasun hintaa, mutta monet firmat tekivät Euroopassa samalla myös isoja voittoja viljelijöiden maksaessa lannoitteista ennätyshintoja.