Lannoiteyhtiö Yara on rajoittanut jälleen uusien tilausten vastaanottoa ja myyntilistoilla ei joulukuun lopulla ollut tyypillisiä peltolannoitteita lainkaan.
Kun katsotaan kansainvälistä lannoitemarkkinaa, ei ole poissuljettua, että lannoitteiden hinnat lähtisivät kotimaassa laskuun, kun Yara aikanaan avaa tilaukset.
Lannoitteiden hintojen korotuksissa vuonna 2022 oli tärkeänä perusteena kaasun kohonnut hinta. Nyt kaasu on kuitenkin halventunut Euroopassa. Viime viikolla kaasun hinta kävi alimmillaan 75 eurossa megawattitunnilta, mikä oli matalin hinta sitten Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan.
Hintaa on laskenut Euroopan kaasuvarastojen hyvä täyttöaste sekä leutosää. Kaasua on edelleen virrannut vakaasti myös Venäjältä Eurooppaan Ukrainan kautta. Perjantai-iltapäivästä kaasun futuurihinta oli noin 76 euroa. Elokuussa hinta oli korkeimmillaan yli 300 euroa.
Hinnat ovat edelleen korkeat verrattuna aiempiin vuosiin. Vuosina 2018 ja 2019 kaasu maksoi noin 10–30 euroa megawattitunnilta.
Kaasun lisäksi maailmalla muun muassa fosfori ja urea ovat halventuneet syksyn mittaan. Kotimaan hintatasoon voisi myös vaikuttaa se, että lannoitteiden myyntihinnoissa on ollut loppuvuodesta laskua Euroopassa.
Toiseen suuntaan hintoja voi alkaa vetää kevään ja siten käyttökauden lähestyminen.