• Yara on sulkenut jälleen uusien lannoitetilausten vastaanoton – Euroopassa nähty hintojen lasku ei ole rantautunut Suomeen

    Euroopassa muun muassa Saksassa ja Britanniassa lannoitteiden on kerrottu jonkin verran halventuneen marraskuussa ja joulukuun alussa.
    Yara on kesän ja syksyn aikana jo pariin kertaan keskeyttänyt uusien tilausten vastaanoton.
    Yara on kesän ja syksyn aikana jo pariin kertaan keskeyttänyt uusien tilausten vastaanoton. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maatalous
    21.12.202213:05
    Tuure Kiviranta

    Lannoiteyhtiö Yaralla on tällä hetkellä myynnissä vain metsä- ja kierrätyslannoitteita sekä YaraVita ja kastelulannoitteita. Yaran myynnissä oleva valikoima selviää sen verkkosivuilta.

    Yara on kesän ja syksyn aikana jo pariin kertaan keskeyttänyt uusien tilausten vastaanoton. Yhtiö on perustellut toimintaa sillä, että parissa päivässä on voitu myydä usean kuukauden tuotantomäärät ja raaka-aineiden hintoja on vaikea ennustaa kuukausien päähän.

    Kilpailijoilla Belor Agrolla ja Cemagrolla myyntivalikoimat ovat samankaltaiset kuin syksyllä. Yhtiöistä ainoastaan Cemagro kertoo hintansa verkossa. Cemagrolla osa hinnoista on noussut ja osa laskenut lokakuuhun verrattuna. Suurta muutosta hinnoissa ei ole.

    Euroopassa muun muassa Saksassa ja Britanniassa lannoitteiden on kerrottu jonkin verran halventuneen marraskuussa ja joulukuun alussa.

    Lannoitteiden raaka-aineista fosfori ja urea olivat marraskuussa maailmanmarkkinoilla halvimmillaan sitten syyskuun 2021, ilmenee Maailmanpankin tilastosta.

    Fosfori (DAP) maksoi marraskuussa 665 dollaria tonnilta. Lokakuussa hinta oli 725 dollaria. Urean hinta marraskuussa oli 588 dollaria tonnilta ja lokakuussa 636 dollaria.

    Kuluvan vuoden huhtikuussa molempien hinnat olivat pitkälle yli 900 dollaria tonnilta.

    Joulukuun alussa saksalainen maatalouslehti Agrarheute kertoi lannoitteiden hintojen laskeneen viime viikkoina Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa hinnat ovat lähteneet nousuun.

    Typpilannoitteiden valmistuksessa käytettävän maakaasun hinta on ollut viime päivät laskussa. Tänään hinta on ollut noin 99 euroa megawattitunnilta, kun elokuun hintahuipussa se oli lähes 350 euroa.

    Kaasun hintaa on laskenut ennakoitua parempi kaasun saatavuus Euroopassa.

    Lisää aiheesta
    • Lannoitemarkkinoilla hinnat hakevat tasapainoa kysynnän ja tarjonnan eläessä.

      Maatalous | Lannoitteiden hinnat laskeneet Euroopassa kysynnän pudottua

      Tilaajalle
    • Rukiin hintaa tukee sen kotimaan kulutusta pienempi sato.

      Maatalous | Viljan, öljyn ja rypsin hinnat ovat palanneet vuodentakaiseen lähtöruutuun – maailmalla myös lannoitteet ovat halventuneet

      Tilaajalle
    • Roland Westerberg ei uskalla ennustaa, miten pitkään peltolannoitteiden myynti tällä erää jatkuu.

      Maatalousyrittäjät | Lannoitemarkkinoilla turhaa paniikkia: ”Ei ole syytä nähdä, että niitä ei saisi, vain tuleva hinta on kysymysmerkki”

    • Maatalous | Yaran peltolannoitteiden myynti kesti vain tunteja: ”Marraskuun toimitukset on myyty”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen