• Yli 30 miljoonan kärsän jättiläinen: EU:n joka neljäs sika kasvatetaan Espanjassa

    Viime joulukuun lopussa Espanjassa oli lähes 35 miljoonaa sikaa, kertoo Jordbruksaktuellt. Määrällä maa vahvistaa asemaansa EU:n sikajättinä.
    Suomessa oli viime vuonna noin 980 000 sikaa.
    Suomessa oli viime vuonna noin 980 000 sikaa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Lihantuotanto
    2.4.202414:45
    Maija Ala-Siurua

    Espanja on tilastojen valossa EU:n sikajätti. Maassa oli viime joulukuun lopulla lähes 35 miljoonaa sikaa, kertoo ruotsalainen Jordbruksaktuellt. Kakkosena tuli Saksa noin 21 miljoonalla siallaan. Pronssille ylsi Tanska, jossa sikoja oli runsas 11 miljoonaa. Näistä kolmesta maasta vain Espanja oli kasvattanut sikamääräänsä vuoden 2022 lukuihin verrattuna.

    Tiedot ovat peräisin Euroopan unionin tilastotoimisto Eurostatin tilastoista. Niistä selviää, että sikojen määrä koko unionissa on hieman vähentynyt. Emakoita oli kuitenkin hieman aikaisempaa enemmän, mikä antaa viitteitä sianlihantuotannon elpymisestä, Jordbruksaktuellt kirjoittaa.

    EU:ssa oli sikoja joulukuussa yhteensä noin 134 miljoonaa, joista emakoita vajaa 11 miljoonaa.

    Viiden eniten sikoja kasvattavan maan joukossa olivat Espanjan, Saksan ja Tanskan lisäksi Puola ja Ruotsi. Espanjan tavoin Puolan sikamäärä oli hieman kasvanut. Siellä oli joulukuun lopulla vajaat 10 miljoonaa sikaa. Ruotsissa vastaava luku oli 1,3 miljoonaa.

    Jorbruksaktuellt: Var fjärde gris i EU grymtar på spanska

    Lisää aiheesta
    • Blas Roblesin "pikkusikalassa" kaikilla eläimillä on kuulemma saparot, mutta yleisesti noin puolelta Espanjan sioista leikataan saparot pois.

      Espanjalainen Blas Robles yrittää paikata sianlihan polkuhintaa separoimalla lantaa aurinkoenergialla – katso video ulkoilevista sioista ja lannan käsittelystä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys