
Maatiloilla kertyvästä runsaasta tietomäärästä eli datasta povataan uutta tulonlähdettä viljelijöille. Siksi on tarkkaan mietittävä, miten dataa jakaa ja kuinka sitä hyödyntää.
”Tulevaisuuden maatalousyrittäjän toimintamalli eroaa nykyisestä voimakkaasti ja se perustuu tuotannon ohella myös tuotannosta syntyvään dataan ja sen hallintaan”, sanoo tutkija Pasi Suomi Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Muutos edellyttää ketjun toimijoilta yhteistyötä, mutta muutoksen on lähdettävä myös tuottajista itsestään.
Maatiloilla dataa kertyy esimerkiksi viljelymuistiinpanoista, täsmäviljelylaitteista, lypsyroboteista ja talouden kirjanpidosta.
Tuotannosta saatava tieto kytkeytyy yhä tiiviimmin ruokaketjuun ja maatalousyritysten rooli elintarvikeketjun datalähteenä on jo nyt merkittävä. Maatiloilta kertyvä data ja sen parempi hyödyntäminen edistävät esimerkiksi pyrkimyksiä hiilineutraaliuteen.
Viljelijän on oltava tarkkana, kuinka tietojaan jakaa. Ison tietomäärän pohjalta muut pystyvät selvittämään mahdollisesti tuotannon katteetkin. ”Esimerkiksi hiililaskennassa kannattaa antaa vain lopulliset hiilitiedot, ei kaikkia laskelmien pohjatietoja”, Suomi sanoo.
Jääkö yksittäinen viljelijä datan jakamisessa ja hyödyntämisessä suurten yritysten armoille? Tässäkin asiassa viljelijä mahdollisesti törmää heikkoon neuvotteluasemaan. Siksi tarvitaan viljelijöiden yhteistyötä ja organisoitumista.
”Maatalousyritysten dataosuuskunta on yksi mahdollinen ratkaisu alkutuotannosta saatavan datan hallintaan ja jatkojalostamiseen”, Suomi sanoo.
Dataosuuskunnassa tai tuottajaorganisaatiossa jokaisella tuottajalla olisi oma data hallussaan ja he luvittaisivat dataansa yhteisesti sovituilla tavoilla osuuskunnan yhteiseen käyttöön.
Osuuskunta voi muodostaa isoja tietoeriä, joita voidaan tarjota elintarviketeollisuudelle tai esimerkiksi vientitoimijoille.
Muutokseen lähdettäessä on ymmärrettävä kansainvälinen kehitys ja maatalouden digitalisaation tuomat mahdollisuudet, Suomi sanoo.
”Viljelijän on kriittistä ymmärtää, mitä data-avaruus on ja minkälaista lainsäädäntöä tällä hetkellä valmistellaan EU:ssa.”
EU:n tämän hetkinen lainsäädäntötyö liittyen EU:n datastrategiaan näyttäisi turvaavan erityisesti pienten toimijoiden asemaa, Suomi sanoo.
EU:ssa on tavoitteena yhdessä jäsenvaltioiden kanssa muodostaa isompi datatalouden kokonaisuus, jolla pyritään pitämään eurooppalainen data Euroopassa ja meidän käytössä. Sillä pyritään vastaamaan muun muassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kilpailuun.
Maatalouden data-avaruus on yksi yhdeksästä EU:n alaa koskevassa strategiassa määritellystä data-avaruudesta. Sen tarkoitus on tarjota neutraali toimintaympäristö maatalousdatan jakamista ja yhdistämistä varten.
Data-avaruus ei ole alusta eikä mikään ratkaisu itsessään, vaan se on kokonaisuus, joka sisältää mahdollistavia teknologioita, kuten Datahallintosäädöksen mukaiset datanvälityspalvelut. EU:n datastrategialla pyritään määrittämään datan jakamisen raamit ja velvoitteet.
Kotimaassa maatalouden digitalisaatiota viitoittaa muun muassa Älymaatalouden 2030 tiekartta ja valmisteilla oleva Suomen digitaalinen kompassi, joissa maatalouden ja ruokajärjestelmän data-avaruus on määritelty keskeisenä toimenpiteenä.
Viime vuoden lopulla julkistettiin ensimmäinen kotimainen data-avaruuden välityspalvelu Tritom, jonka tavoitteena on yhdistää suomalaiset ruoka-alan toimijat maataloustuotannosta kuluttajaan.
Välityspalvelussa data liikkuu reilun datatalouden pelisääntöjen mukaan, ja se helpottaa myös pienten ja keskisuurten toimijoiden mukaantuloa.
Luke ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulu ovat aloittaneet kaksivuotisen Dataosuuskunta- hankkeen.
Hanke etsii kolmea aktiivista tuottajaorganisaatiota tai osuuskuntaa, joiden kanssa se voisi rakentaa uusia dataa hyödyntäviä liiketoimintamalleja kehittyvässä maatalouden data-avaruudessa.
Asiasta kiinnostuneet viljelijäverkostot voivat olla yhteydessä hankkeen tutkijaan: pasi.suomi@luke.fi